Tämä teksti oli Uusi Suunta -lehden 5. numeron (1992) pääkirjoituksena. Artikkeli on mielenkiintoista ja enteellistä luettavaa viime aikojen pakolaisvyöry huomioiden.

Espoon kaupungin tiedotuslehdessä julkaistiin tämän vuoden alussa Timo Sneckin artikkeli, jonka otsikkona oli: ”Totuutta syvempi tulkinta Espoon kehityksestä vuoteen 2025”. Artikkelissa, joka on ilmeisen vakavalla mielellä kirjoitettu, eikä siis esimerkiksi jonkinlaista huonoa pilaa, Sneck pohtii lähinnä Espoon seudun tulevaisuuden kehitysnäkymiä, mutta johtaa myös päätelmiä Suomen ennakoitavissa olevasta yhteiskunnallisesta kehityksestä yleensä. Se, millaisena hän näkee Espoon ja Suomen tulevan kehityksen, ”on korutonta kertomaa”.

Sneckin ”skenaarion” lähtökohtana on, että Suomen ”kansainvälistyminen” (lue: kansoittaminen muukalaisväestöllä) on väistämätöntä, joten siihen on paras sopeutua ja laatia suunnitelmia sen varalta. Kaikki alkaa ”rakennemuutoksen” tarpeesta, mikä tarkoittaa sitä, että ”työntekoa täytyy kääntää suoraan vientiin tähtääväksi…Suomalaisen asiakkaan hävitessä on tilalle haettava euroyhteydet”.

1990-luvun puoliväliin mennessä on vuorossa pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen korkeakoulujen ja tutkimustoiminnan ”kansainvälistäminen”, joka Sneckin artikkelissa kulkee ”kärkikolmiomallin” nimellä. ”Tarkoituksena olisi myydä pienen aikaviiveen jälkeen suomalaista aivotyötä.” Kärkikolmiomallin toteuttamisesta seuraisi Sneckin mukaan kuitenkin se ”paradoksaalinen tilanne”, että ”jouduttaisiin asetelmaan, missä korkeasti koulutetut nuoret huippututkimukseen osallistuvat joutuisivat tuloillaan elättämään syrjäytyvän väestönosan jonkinlaisen kansalaispalkan muodossa. Tämä johtaisi veroasteen kasvun niin suureksi, että kärkikolmiomalli toimisi melko varmana astinlautana näiden ihmisten Eurooppaan muutolle…Kärkikolmiomalli on voinut luoda ihmisiä, joiden kodilla ei ole isänmaata. Näin ollen Espoo voi varautua siihen, että sen asukkaista muuttaa pois parasta työvoimaa vuosituhannen vaihteessa.”

Vuoden 2000 jälkeen tämä Sneckin uumoileva kehitys johtaisi hänen mukaansa yhdessä syntyvyyden pienenemisen kanssa siihen, että Espoon väestö vähenee. Tällöin ”alkaa huutava keskustelu vanhushuoltoon tarvittavan työvoiman rekrytoinnista sekä sosiaali- ja terveyssektorin palvelujen maksuperiaatteista.” Tämä johtaa tilanteeseen, jossa on Sneckin mukaan kasvatettava työmarkkinoita maahanmuuton avulla.

Kaikki ennen pysyväksi koettu katoaa alta pois…Paineet muutoksille ovat niin suuria, että niitä ei pidättele mikään. Aluksi opiskelijoita ja määräaikaistyöläisiä, mutta lisääntyvästi myös maahanmuuttajia tulee sekä Pietarin tienoilta että Baltiasta. Toinen Afrikasta tuleva muuttovirta alkaa myös vahvistua. Tämä on alkua voimakkaalle siirtolaisten vastaanotolle pääkaupunkiseudulla. Espoo alkaa voimakkaasti valmistautua kansainvälistymiseen.

Vuoden 2015 tienoilla kehitysmaiden ongelmat kärjistyvät niin suuriksi, että sekä EY:n että YK:n päätöksillä (!) Suomikin joutuu toimimaan nälänhädässä ja nälkäkuoleman rajoilla elävien miljoonien ihmisten vastaanottopaikkana. Kansainvälinen yhteisö nostaa inhimillisen hädän ohi kansallisten intressien, jotta globaali räjähdys voidaan torjua. Paineet Suomen rajoilla ovat kasvaneet koko ajan, mutta näihin hetkiin ajoittuu lopullinen pohjoisenkin Euroopan väestötyhjiön täyttymistapahtuma. Kun vielä kymmenen vuotta aikaisemmin 5 000 sosiaalialan työntekijän ongelma oli kaupungin suurin keskustelun aihe, nyt edessä on pohdinta 500 000 (!) muuttajan asuttamisesta.

Koko kansallisvaltion olemassaolon oikeutuksen perustat häviävät. Yhteiskuntakehitys pystytään kuitenkin hallitsemaan, koska nälänhädän takia tulevat maahanmuuttajat saadaan koulutettua ammatissa toimivaan väestöön kuuluviksi. Samassa yhteydessä pääkaupunkiseudun hallintojärjestelmää muutetaan, koska voimakas rakentaminen leviää kaikkiin kuntiin…Suurimmat rakentamispaineet kohdistuvat Espooseen ja Vantaaseen, koska Helsinki on jo tavallaan täysi. Yhteisen hallintojärjestelmän avulla ne yhdessä saavat torjuntavoiton, jonka seurauksena pääosa maahanmuuttajista sijoittuu Humppila-skenaarion mukaan Helsinki-Pori ja Turku-Tampere akselien varrelle.

Houremaisessa tulevaisuudennäkymässään Sneck näkee eteläisestä Suomesta kehittyvän ”Euroopan modernein metropolialue”. ”Hintana olisi kansallisen identiteetin muuttuminen (lue: tuhoutuminen)”, mutta mitäs pienistä, tuntuu Sneck ajattelevan.

Vuoteen 2020 maahanmuutto on ehtinyt tasaantua. Samalla työn hinnoittelu on saanut kehitysmaapiirteitä…Suomen kieli on Espoon puhutuin kieli vielä vuonna 2025, mutta ei enää vuonna 2035. Siirtymä ohitetaan aivan yhtä ilmeettömästi kuin suomenkielisten määrän kasvaessa ruotsinkielisten määrää suuremmaksi 1950luvulla…Vuonna 2025 Tapiola-nimike on vaihdettu koodinimeksi E.1, Leppävaara E.2, Espoon keskus koodiksi E.3, Olarin nimike on E.4,1 ja Matinkylän E.4,4…Histassa ja Kalajärvellä on jouduttu kadut nimeämään järjestysnumeroilla amerikkalaiseen tapaan, koska suomenkieliset tulkinnat ovat osoittautuneet ylivoimaisiksi maahanmuuttajille.

Jos Sneckin ”skenaario” tuntuukin lakonisuudessaan suorastaan tyrmäävältä, niin loppua kohden kirjoittaja kuitenkin yltää suoranaiseen monikulttuurisuuden kliimaksiin:

Kulttuurien kohtaaminen johtaa Espoossa teknisesti maailman korkealaatuisimman ’multimediaesityskeskuksen’ rakentamiseen samanaikaisesti eri kulttuurien kohtaamisen aiheuttaman luomisvyöryn kanssa.

Kirjoittaja ei tietenkään puhu mitään siitä, onko tällaisesta ”kulttuurien kohtaamisen aiheuttamasta luomisvyörystä” olemassa esimerkkejä ulkomailta. Se ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole olennaista.

Olennaisinta tässä Sneckin kirjoituksessa on se, että se on avoimuudessaan suorastaan hätkähdyttävä. Siinä, että Sneck tunnustautuu kirjoituksessaan monirotuisen ja -kulttuurisen yhteiskunnan puolustajaksi, ei sinänsä ole vielä mitään ihmeellistä, mutta se, että hän tiedostaa (ainakin osittain) siitä koituvat seuraamukset ja tunnustaa ne avoimesti, on perin harvinaista. Sneck on kaikesta päätellen vilpitön mies, joka näkee kuvailemansa kehityksen väistämättömänä ja pyrkii siksi sopeutumaan siihen. Mutta onko hänen ennustamansa kehityskulku sitten väistämätön?

On ja ei. Paljon riippuu siitä, saammeko alenevan syntyvyytemme kohoamaan. Ilman uusia sukupolvia meillä on todellakin edessämme ”näivettyminen”, eikä vain näivettyminen, vaan viime kädessä sukupuutto. Meillä on vielä aikaa pysäyttää tämä itsetuhoisa kehityskulku ja pelastaa kansakuntamme. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavissa. Jo aivan liian monet meistä ovat kuin Sneck; he eivät edes halua nähdä mitään vaihtoehtoa, he toden teolla hakevat oman kansansa kuolemaa – heidät on ohjelmoitu siihen. Useimmat meistä kuitenkin suhtautuvat asiaan täysin välinpitämättömästi, kuin jonakin, joka ei heille lainkaan kuulu. Heihin voi vielä yrittää vaikuttaa, mutta ongelmana ei ole vain se, kuinka saada heidät kuulemaan, vaan myös kuinka saada heidät toimimaan. Kaiken lisäksi, vaarasta varoittavat ovat vähemmistössä.

Tulee aika, jolloin oikeamieliset erotetaan väärämielisistä ja päät lasketaan. Silloin nähdään, onko tuo vähemmistö liian vähän. Jos on, silloin ei mikään meitä pelasta. Vieras rotu valtaa maamme ja tomu peittää jälkemme. Oikeus on voittanut.

Tapio Linna