Monikulttuurisuus ja etninen monimuotoisuus eli heterogeenisyys ovat muutaman viime vuosikymmenen aikana nousseet tavoiteltaviksi päämääriksi länsimaisissa demokratioissa. Kysymys on ollut poliittisen ja kulttuurillisen eliitin lemmikkiprojektista, jossa eliitin ulkopuolisilla ei ole ollut sanan sijaa, ja jonka kritiikki on pyritty tiukasti marginalisoimaan. Kuitenkin monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskuntamallin ongelmat ovat vähitellen käymässä yhä ilmeisemmiksi, eivätkä vain tavallisille kansalaisille, vaan myös yhteiskunnallisen tutkimuksen piirissä. Kuluneen sanonnan mukaan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Joskus tämä sanonta pitää paikkansa enemmän kuin hyvin.