Poikkean tällä kertaa hiukan omista standardeistani ja tarjoilen erään uutisartikkelin jokseenkin sellaisenaan suomennettuna – vain hieman lyhennettynä. Kansainvälisen Breitbart-uutissivuston mukaan Iso-Britannian tasa-arvo- ja ihmisoikeuskomission (EHCR) entinen johtaja Trevor Phillips myöntää olleensa muslimisiirtolaisten suhteen ”melkein kaikessa väärässä” synkässä uudessa integraatiota ja segregaatiota selvittävässä raportissa. Hän toteaa myös islamin kannattajien muodostavan länsimaihin ”valtioita valtiossa”.
Avainsana: monikulttuurisuus
Olen kirjoittanut paljon ja kriittisesti maahanmuutosta sekä sitä sivuavista aiheista, joten kuulun varmastikin siihen epäilyttävään joukkoon henkilöitä, joita julkisessa sanassa kutsutaan rasisteiksi. Syytös pelästyttää useimmat vastaajat tai vähintäänkin saa heidät hämilleen, mikä lieneekin syytteen esittäjän tarkoitus.
Myöntämällä syytteen oikeaksi, vastaaja taas määrittäisi itsensä ulos normaalien, ”fiksujen ihmisten” piiristä, ja antautuisi samalla syytteen esittäjän käsitteen määrittelylle ja niille mielikuville, joita se kantaa sisällään. Syytteen kieltäminen on poliittisesti ainoa mahdollinen vaihtoehto, mutta rasismin ponnekas tuomitseminenkin pelaa vastapuolen pussiin ja antaa oikeutuksen rasismi-sanan jatkuvalle hokemiselle. Miten tahansa kysymykseen vastaakin, syytetty häviää aina. Näyttäisi siltä, että tätä peliä ei voi voittaa.
Viime aikojen pakolaisvyöryn seurauksena keskusteltu humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista on taas kiihtynyt. Vähemmän on sen sijaan keskusteltu maahanmuuton ja sen myötä lisääntyvän monikulttuurisuuden yhteiskunnalle aiheuttamista sosiaalisista kustannuksista, joille useinkaan ei voi määrittää hintalappua. Selvää kuitenkin on, että yhteiskuntamme maksaa kalleimman hinnan maahanmuutosta juuri sosiaalisesti.
Kouluissa, päiväkodeissa ja ylemmissä oppilaitoksissa harjoitetaan kansainvälisyyskasvatuksen tai globaalikasvatuksen nimellä kulkevaa indoktrinointia, joka ei olennaisesti poikkea edesmenneen Neuvostoliiton kasvatussisällöistä. Globaalikasvatuksen oppimateriaaleissa demonisoidaan laillisia Suomessa toimivia järjestöjä, jopa eräitä kansanedustajia, ja lietsotaan paheksuntaa maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautuvia kohtaan.
Monikulttuurisuus ja etninen monimuotoisuus eli heterogeenisyys ovat muutaman viime vuosikymmenen aikana nousseet tavoiteltaviksi päämääriksi länsimaisissa demokratioissa. Kysymys on ollut poliittisen ja kulttuurillisen eliitin lemmikkiprojektista, jossa eliitin ulkopuolisilla ei ole ollut sanan sijaa, ja jonka kritiikki on pyritty tiukasti marginalisoimaan. Kuitenkin monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskuntamallin ongelmat ovat vähitellen käymässä yhä ilmeisemmiksi, eivätkä vain tavallisille kansalaisille, vaan myös yhteiskunnallisen tutkimuksen piirissä. Kuluneen sanonnan mukaan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Joskus tämä sanonta pitää paikkansa enemmän kuin hyvin.