Osallistuin tämän vuoden itsenäisyyspäivänä 612.fi -yhdistyksen järjestämään soihtukulkueeseen ensimmäistä kertaa. Äärivasemmisto ja osa valtamediaa pyrki esittämään tilaisuuden ”äärioikeistolaisena”. Leimaajien omien motiiveiden kannalta tämä on ymmärrettävää, mutta asiallisesti ottaen itse tilaisuudessa oli vaikea nähdä mitään äärimmäisyyttä tai edes oikeistolaisuutta, jollei sotavainajien muiston kunnioittamista sellaisena pidetä. Reaktiot kertovat paljon vallitsevan hegemonian lietsomasta ilmapiiristä.

Todettakoon aluksi, että en kuulu tapahtuman järjestelijöihin tai suunnittelijoihin, vaan olin mukana tilaisuudessa vain kutsuttuna juhlapuhujana. Puheessani, johon en ollut saanut järjestäjätahoilta mitään ohjeistusta, käsittelin päivän teeman mukaisesti itsenäisyyttä ja kansallismielisyyttä, josta itsenäisyysaate kumpuaa. En ole oikea henkilö puhumaan tapahtuman järjestäjien tarkoitusperistä, mutta tuskin ainakaan kukaan ulkopuolinen on. Tarkoitusperiä tulisi aina arvioida tapahtuman sisällön valossa. Poliittisista syistä tapahtumaa ei kuitenkaan haluta nähdä sellaisena kuin se oli, vaan sen väitetään sisältävän kätkettyjä merkityksiä ja salattuja tarkoitusperiä.

612-kulkue oli joutunut jo viime vuonna vasemmiston ja liberaalien silmätikuksi eräiden tapahtuman järjestelyihin osallistuneiden henkilöiden poliittisen toiminnan tai mielipiteiden ansiosta. Nämä henkilöt olivat samojen tahojen mukaan ”äärioikeistoa”, koska he olivat jollakin tavalla esimerkiksi suhtautuneet kriittisesti sallivaan maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen tai sanoneet jotakin myötämielistä jostakin ”äärioikeistolaisesta” järjestöstä. Tämä riittikin samoille tahoille todisteeksi tapahtuman äärioikeistolaisuudesta.

Egalitaristien kuten liberaalien ja vasemmiston maailmankuvassa äärioikeisto tarkoittaa absoluuttista pahuutta, koska se kieltää egalitaristien arvot ja lähtökohdat. Tarkemmin sanottuna jokainen, joka osittainkin kieltää egalitaristien lähtökohdat, on heidän määritelmissään äärioikeistolainen, siis viime kädessä kansanmurhia hautova natsi. Koska äärioikeisto edustaa absoluuttista pahuutta, se ei edes periaatteessa tehdä mitään hyvää, vaan kaikki hyvältä tai harmittomalta vaikuttavakin toiminta on vain jonkin uuden kataluuden valmistelua tai peittelyä. Samasta syystä vastustajat kieltäytyvät näkemästä mitään harmaansävyjä. Se seikka, että kaikilla ”äärioikeistolaisiksi” leimatuilla ei välttämättä ole kovin paljon yhteistä keskenään, on heidän mielestään täysin epäoleellista. Tässä mustavalkoisessa maailmassa on vain ystäviä ja vihollisia, ja vihollisista puhuttaessa on olemassa vain avoimesti äärioikeistolaisia fasisteja ja sitten äärioikeistolaisuuttaan peittelemään pyrkiviä oikeistopopulisteja.

Äärioikeistolaisuus leimaa kaikki sen kanssa kosketuksiin joutuvat. Se on kuin valkopyykin sekaan joutunut musta paita. Niinpä koko 612-kulkue ja kaikki siinä mukana marssineet olivat automaattisesti äärioikeistoa. Ehkä tämä ei ollut mukana olleille itselleen selvää, mutta ainakaan Helsingin Sanomien ja Ylen raportointia seuranneille tämä ei jäänyt epäselväksi. Kun äärioikeistolaisen leiman on kerran saanut, ei siitä pääse eroon kuin toistuvien julkisten katumusharjoitusten kautta.

Äärioikeistolaisuus yhdistyy median ja vasemmiston luomissa mielikuvissa tietenkin natsismiin absoluuttisen pahan vertauskuvana, mutta samalla se sisältää viitteitä epä-älyllisyydestä, alhaisesta sosiaalisesta statuksesta, jopa jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä. On siis selvää, että äärioikeistolaisuuden leimaa halutaan välttää, koska se asettaa kantajansa monella tavoin kielteiseen valoon. Tähän tietysti perustuukin leiman välinearvo sen käyttäjille: Leiman tarkoituksena on pelotella ihmisiä olemaan lähentymättä tai ainakaan julkisesti kannattamasta äärioikeistolaiseksi leimattua kantaa, liikettä tai henkilöä. Tällä tavoin äärioikeistolaiseksi leimatut pyritään myös eristämään erilleen muusta yhteiskunnasta.

Leima on ollut tehokas pelote etenkin niille ihmisille, joilla on sosiaalisen statuksensa puolesta paljon menetettävää. Leimaamisella on kuitenkin leimaajien kannalta se huono puoli, että leima kuluu käytössä. Mitä enemmän sitä käytetään ja mitä useampaan asiaan se liitetään, sitä vähemmän sillä on toivottua pelotevaikutusta. Mitä useammin äärioikeistolaisuuden leima liitetään näkökantoihin, tapahtumiin tai liikkeisiin, jotka ovat suuren yleisön silmissä täysin legitiimejä tai jopa kannatettavia, sitä vähemmän leimalla on painoarvoa. 612-kulkueen leimaaminen äärioikeistolaiseksi kääntyy siten leimaajien tarkoitusperiä vastaan. Kun kulkueessa marssineet ”äärioikeistolaisuudestaan” tietämättömät aivan tavalliset ihmiset saavat kuulla edustavansa tätä yhteiskunnassamme eniten halveksittua poliittista suuntausta, he alkavat paitsi nähdä tuon leiman uudessa valossa, myös tuntea epäluottamusta ja vihaa leimaajiaan kohtaan. Jos tämän lisäksi päähän osuu mellakoitsijoiden heittämä projektiili, se vain vahvistaa tätä vastavaikutusta.

Edellä sanottu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kansallismielisten ja muiden äärioikeistolaisiksi leimattujen tulisi hyväksyä tai olla välittämättä tämän leiman lyömisestä itseensä. Äärioikeistolaisuuden leima on siihen liittyvien kielteisten mielikuvien ja ennakkoluulojen vuoksi poliittisesti haitallinen ja sisällöltään harhaanjohtava tai valheellinen, vaikka leiman painoarvo onkin vähentymään päin. Äärioikeistolaisiksi leimattujen tulisi siksi toimia ja käyttäytyä tavalla, joka ei vastaa tai ainakaan vahvista niitä stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita tähän käsitteeseen liitetään. Näin toimimalla äärioikeistolaisuuden leima menettää myös painoarvonsa lisäksi ennen pitkää myös uskottavuuttaan ja näyttäytyy selvemmin sellaisena kuin se on ts. poliittisena lyömäaseena.

—–

PS. Palaan itsenäisyyspäivän puheeni teemoihin myöhemmissä blogipäivityksissäni, mutta puheeni tekstin löydätte osoitteesta: www.612.fi.