Haastattelu on tehty vuonna 2002 Näköpiiri-lehden julkaisematta jäänyttä neljättä numeroa varten.
Nationalismia ei eurooppalaisessa kontekstissa ole totuttu yhdistämään älyllisyyteen tai ideologiseen pohdintoihin. Tämä pätee myös useimpiin “kansallismielisiin” julkaisuihin.
Englantilainen The Scorpion -lehti on kuitenkin tässä mielessä harvinainen poikkeus. Jo kahdenkymmenen vuoden ajan The Scorpion on pyrkinyt toimimaan tienraivaajana älyllisimmille tulkinnoille nationalistisessa ja rasialistisessa viitekehyksessä.
The Scorpionia julkaisee ja toimittaa englantilainen Michael Walker, joka on ylläpitänyt matalaa profiilia. Näköpiiri onnistui pienen suostuttelun jälkeen saamaan Walkerilta oheisen haastattelun, jossa hän kertoo taustastaan, toiminnastaan ja ajatuksistaan.
Nationalistisia poliittisia liikkeitä on usein syytetty epä-älyllisyydestä ja ideologisesta epämääräisyydestä. Vaikka tällaisten syytösten esittäjät ovat harvoin ideologisesti puolueettomia, eivät väitteet ole täysin vailla katetta. Tilanteen taustalla on historiallisia ja sosiaalis-psykologisia tekijöitä, jotka selittävät sitä ja auttavat sen ymmärtämisessä, mutta nationalistit itse ovat tehneet varsin vähän tilanteen parantamiseksi. Euroopan ns. uusi oikeisto voidaankin nähdä osin reaktiona eurooppalaisen nationalismin anti-intellektualismiin.
Michael Walker kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon nationalisteja, jotka ovat pyrkineet kehittämään nationalistista diskurssia ja ideologisoimaan sen aatesisältöä. Walkerin julkaisema The Scorpion -aikakauslehti on ehdottomasti korkeatasoisimpia englanninkielellä ilmestyviä nationalistisiksi luokiteltavia julkaisuja. Se on vaatimattoman näköinen, harvoin ilmestyvä ja sisällöltään varsin 
raskassoutuinen lehti, jonka kokonaislevikkikin lienee enintään hivenen toistatuhatta kappaletta, mutta sillä on ollut kokoaan paljon suurempi esikuvallinen merkitys. The Scorpion on ollut englanninkielisessä maailmassa ikkuna manner-Euroopan nationalistiseen diskurssiin. Tässä mielessä se on toiminut myös tienraivaajana tutustuttamalla lukijakuntaansa mm. uuden oikeiston ajatuksiin, regionalistisiin suuntauksiin ja Saksan konservatiivisen vallankumouksen historiaan
Walkerin omat näkemykset ovat periaatteellisella tasolla varsin lähellä uuden oikeiston ideologisia linjauksia, mutta painotuksissaan ja henkisellä tasolla hän lähempänä perinteisempää nationalismia. Tässä mielessä Walker on oman tiensä kulkija, mutta myös sillanrakentaja, joka pyrkii kokoamaan erilaiset nationalistiset tulkinnat yhdeksi kokonaisuudeksi, synteesiksi, jolla olisi myös laajemman ja syvemmän arvopohjansa vuoksi enemmän poliittista kantavuutta.
Voisitteko kertoa lukijoillemme jotakin poliittisesta heräämisestänne? Kuinka alunperin kiinnostuitte politiikasta ja aatteista?
– Olin kiinnostunut politiikasta jo hyvin varhaisella iällä. Suunnilleen kymmenen tai yhdentoista vanhana muistan seuranneeni kiinnostuneena vaalikamppailuja. Muistan myös, että halusin tietää, mitä asioita mikin puolue ajoi. Kun olin vielä nuori, muistan että ajoimme äitini kanssa Ranskan läpi vaalien aikaan, ja että minua kiehtoivat näkemäni poliittiset julisteet ja ehdokkaat ja heidän vaaliohjelmansa. Politiikka kai alun perin vetosi voimakkaaseen dramatiikan tajuuni.
National Front mielenosoitusmarssilla Yorkshiressä 1970-luvulla. (Kuva: White Flight/ Wikipedia Commons license)
Käsitykseni mukaan te toimitte aktiivisesti National Frontissa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa? Kuinka te tulitte liittyneeksi NF:ään ja mikä sai teidät myöhemmin jättämään tuon puolueen?
– Eräs koko elämääni hallitseva psykologinen ominaispiirteeni on, että vihaan asioiden pitämistä itsestään selvyyksinä niin henkilökohtaisella kuin poliittisellakin tasolla. Monirotuisuutta ja pyrkimystä globaalin valtion luomiseen pidetään itsestään selvästi hyvänä asiana. Hyvä asia tai ei, kyseessä on kehitys, jota ei tulisi pitää itsestään selvyytenä. Olin ja olen yhä vihainen siitä omahyväisyydestä, jota valtavirran poliitikot osoittavat suhtautuessaan Britannian muuttumiseen monirotuiseksi sulatusuuniksi asiana, joka ei ole keskustelun arvoinen. Luulen, että tämä oli yksi motiivaatiotekijöistä NF:ään liittymiseni taustalla. Toinen oli tietenkin se, että kansallisen itsenäisyyden puolustamisessa oli loistokkuutta, joka vetosi seikkailuhenkiseen mieleeni enemmän kuin feminiininen ja porvarillinen mieltymys nykyajan demokraattisiin debatteihin arvonlisäveron nostamisesta tai laskemisesta yhdellä prosentilla. National Front oli ainoa poliittinen puolue, joka oli radikaalissa oppositiossa valtavirran konseksukseen nähden. Se vetosi historiaan ja perinteisiin, mitä muut puolueet näyttivät yhä vähemmän ja vähemmän tekevän – se keskusteli kaikkein olennaisimmista kysymyksistä. Valtavirran puolueet näyttivät minusta – ja tämä pitää edelleenkin paikkansa – vain reagoivan olosuhteisiin, jotka olivat muiden kontrollissa. Valtavirran puolueet toimivat vain puhemiehinä muiden tahojen intresseille. National Front oli – kaikkine vikoineenkin – oman kohtalonsa herra. Jätin National Frontin, koska se ei organisaationa kyennyt kohtelemaan jäseniään erilaisia taipumuksia omaavina yksilöinä – jokaista pidettiin samanlaisena ja heiltä myös odotettiin samaa. Varhaisella kahdeksankymmenluvulla järjestö näytti tyytyvän siihen, että siitä oli tullut jonkinlainen klubi sen sijaan, että se olisi ollut valtaa tavoitteleva organisaatio. Sen ylimielinen ja harhaanjohtava propaganda nostatti odotuksia ja arviota sen omasta merkittävyydestä selkeästi yli havaittavissa olleiden tosiasioiden. Tässä suhteessa se muistutti Itä-Euroopan kommunistipuolueita, jotka tuottivat propagandaa, jossa ylistettiin sosialismin oloissa saavutettua elintasoa ja muita hyötyjä, vaikka se oli selkeässä ristiriidassa omien kansalaistensa kokemusten kanssa. Nurinkurista kyllä, National Frontista tuli sitä itsetyytyväisempi oman tärkeytensä suhteen mitä enemmän sen todellinen merkitys väheni.
Milloin The Scorpion perustettiin ja millainen tausta sen perustamiseen liittyi?
– Kirjoitin League Review –lehteen ja kyselin tietoja GRECE:stä, Ranskan ns. uudesta oikeistosta, josta oli ollut maininta lehden sivuilla (GRECEä on käsitelty Näköpiirin 1. numerossa Alain de Benoist’in haastattelun yhteydessä. toim. huom.) Kun olin näin saanut tietoa Ranskan uudesta oikeistosta – kyseessä oli oppositioryhmä poliittista status quo’ta vastaan, joka kykeni haastamaan vallitsevan systeemin kulttuurillisella ja älyllisellä tasolla – tajusin, että tämä oli juuri sitä, mitä olin kaivannut jo vuosia. Olin vaikuttunut, ja sitten kysyin itseltäni – miksei kukaan voisi tehdä tätä samaa englanniksi? Kun kukaan ei sitä tehnyt, päätin itse aloittaa. The Scorpionin esikuvana olivat Ranskan uuden oikeiston julkaisut.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, The Scorpionin alkuperäinen nimi oli The National Democrat. Miksi sillä oli sellainen nimi, ja miksi nimi vaihdettiin The Scorpioniksi? Kertoiko nimenvaihdos myös lehden toimituksellisen sisällön muuttumisesta?
– Nimi The National Democrat (Kansallisdemokraatti) heijasteli toivettani ja uskoani siihen, että minulla ja julkaisullani olisi jonkinlainen tulevaisuus puoluepolitiikassa, tai jopa että sen mahdollisuudet olisivat ensisijaisesti ja suoranaisesti puoluepoliittisesta liikkeestä riippuvaisia. Tulin kuitenkin vakuuttuneeksi, että näin ei ollut asian laita. Lehden poliittinen nimi sekoitti minut poliittisiin väittelyihin, vaikka lehden oli tarkoitus olla pikemminkin kulttuuri- kuin poliittinen julkaisu – se siis asetti kulttuurin politiikan edelle. Kuten eräs lukija vitsikkäästi huomauttikin, lehteä olisi yhtä hyvin voinut kutsua “kansainväliseksi epädemokraatiksi”. Se ei ehkä ollut täysin oikeutettu toteamus, mutta on totta, että poliittinen nimi edellyttää poliittista kantaa. The Scorpion on paljon parempi nimi.
Mistä sitten tulitte keksineeksi nimen The Scorpion ja mitä se oikein symboloi?
– Muinaisen Egyptin skorpionijumala oli nimeltään Selket, vainajien suojelija, hautojen varjelija ja pyhäinhäväistyksen kostaja. Skorpionilla on myrkkypistin pyrstössään – siis siellä, missä ei välttämättä olettaisi pistimen olevan. Eläin on tietyssä määrin juonikas – se ei aina hyökkää avoimesti. Skorpioni on myös eräänlainen ruoska sekä keskiaikainen piirityskone. Skorpioni on myös tähtimerkki, kuten tunnettua. Se on voimakas nimi, helppo muistaa eikä silti hyvän maun vastainen. Se on taistelunhaluinen ja ytimekäs nimi.
Kuinka kuvailisitte lehtenne poliittista tai ideologista linjaa?
– Lehti puhuu omasta puolestaan ja vastaa itse tuohon kysymykseen. Mutta hyvin lyhyesti – olemme eriyttämisen, hierarkioiden ja tyylikkyyden puolella yhdentymistä, rationalisaatiota ja egalitarismia vastaan. Jos lehdellä on jokin ennakkoluulo, niin se on se, että se vaistomaisesti arvioi myötämielisemmin sitä mikä on omiaan luomaan enemmän erilaisuutta kuin sitä mikä sulattaa erilaisuuksia yhteen tai kieltää ne. Se, mitä tämä sitten merkitsee poliittisin ja kulttuurillisin käsittein ilmaistuna ja käytännössä on juuri sitä, mitä The Scorpionissa käsitellään.
Eräät ulkopuoliset tahot mieltävät The Scorpionin osaksi “eurooppalaista uutta oikeistoa”. Viittasitte itsekin edellä sieltä saatuihin vaikutteisiin.
– On totta, että julkaisumme on saanut vaikutteita ja inspiraatiota siitä, mitä GRECE ja yleensä ottaen Euroopan uusi oikeisto ovat luoneet ja saavuttaneet. Tärkein erottava tekijä on kuitenkin se tosiasia, että The Scorpion on yhden henkilön omistama ja toimittama julkaisu, joka ei ole sidoksissa tai vastuussa millekään järjestölle. Kun The Scorpion ottaa kantaa tai joku The Scorpionin kirjoittajista ilmaisee mielipiteensä, se ei ole johdu mistään päätöksestä ottaa uutta suuntaa jonkun poliittisen tai henkilöiden välisen neuvonpidon tuloksena, vaan asia on täydellisesti mielipiteen esittäneen henkilön sekä lehden päätoimittajan ja julkaisijan vastuulla. Nyttemmin lisäksi uusi oikeisto, joka aloitti kritisoimalla aivan oikeutetusti äärioikeistoa sen nostalgisista pakkomielteistä ja epä-älyllisyydestä, on langennut toisenlaiseen ansaan ja ryhtynyt niin kunnialliseksi vallanpitäjien näkökulmasta katsoen, että se ei enää suostu myöntämään rodullisten eroavaisuuksien merkitystä. Salaliittoteorioiden täydellinen tuomitseminen on myös viety liian pitkälle. Uusi oikeisto on vaarassa langeta postmodernismin suhteellisuuden ansaan, ts. se pyrkii olemaan vain yksi ajattelun koulukunta muiden joukossa. Se vaatii ainoastaan pientä paikkaansa auringossa, mutta ei edes haaveile enemmästä. Minulla on epämukava tunne siitä, että uusi oikeisto on kadottanut vaaranviehtymyksensä. Kritiikistä huolimatta on tosin sanottava, että uusi oikeisto kuitenkin eräs kaikkein positiivisimmista voimista Euroopassa.
Kuinka arvioisitte The Scorpionin merkittävyyttä?
– Ehkäpä joku muu voisi tehdä sen – en ole itse objektiivinen. Toivon kuitenkin, että sillä tulee jatkossakin olemaan vaikutusta yksilöihin, erityisesti nuoriin, jotka eivät tunne oloaan mukavaksi nykyajan tasapäistävässä yhteiskunnassa ja egalitaristien määrittelemässä tulevaisuudessa, mikä minusta näyttää ihmiskunnan osaksi tulevan. Aivan tarkoituksellisesti The Scorpion ei ainoastaan arvioi ja esittele ajattelijoita ja aatteita tästä näkökulmasta, vaan se sisällyttää teksteihinsä myös paljon kirjallisuusviitteitä, joiden avulla yksi jos toinenkin lukija voi itse hankkia lisätietoja aiheesta. Toivon ja luulen, että olen pääosin onnistunut tässä; lehti on edellä esitetyssä mielessä ajaton. Mielestäni se on myös myötävaikuttanut eklektisistisen ajattelun yleistymiseen, mikä on tehnyt mahdolliseksi esimerkiksi hahmotella ekologisten ja konservatiivisten voimien välisiä liittoutumia. Kymmenen vuoden takainen The Scorpionin numero on edelleen ajankohtainen ja relevantti, kun sitä vastoin taas useimpien “äärioikeiston” julkaisujen – tai oikeastaan minkä tahansa muun poliittisen julkaisun – kymmenen vuoden takaiset numerot vaikuttavat täysin vanhentuneilta, kun luemme niitä kymmenen vuotta myöhemmin. The Scorpion ei julista mitään tiettyä poliittista linjaa, vaan se pyrkii toimimaan referenssinä ja toivottavasti inspiraation lähteenä laajalle joukolle ajattelijoita ja opiskelijoita.
The Scorpion on nyt ilmestynyt suunnilleen 20 vuoden ajan. Näettekö jotkin asiat nyt eri tavoin kuin 20 vuotta sitten?
– Ei, en oikeastaan, mutta olen jonkin verran muuttanut tarkastelukulmaani tietyissä asioissa. Minusta on tullut paljon kyynisempi ihmisten politiikkaa tunteman mielenkiinnon suhteen, ja olen lisäksi vähemmän optimistinen – jos optimistinen on tässä se oikea sana – nationalistismin uuden tulemisen suhteen valkoisen rodun ydinalueilla. Nykyään ajattelen, että uudet kansakunnat on luotava vanhojen pohjalta.
Kuinka poliittinen ilmasto on mielestänne muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana? Onko se muuttunut huonompaan vai parempaan suuntaan The Scorpionin ja sen edustaman ajattelun kannalta?
– Ainakin mitä tulee Neuvostoliiton hajoamiseen ja vanhojen valtioiden uudelleen syntymiseen ja uusien pienten kansakuntien muodostumiseen, on muutos ollut selkeästi parempaan suuntaan. Valitettavasti vain mahdollisuudet tämän tilanteen hyödyntämiseksi on suurelta osin hukattu, koska ne voimat, jotka hakivat muutosta länsimaiseen systeemiin integroitumisen kautta ovat osoittautumassa yleisesti ottaen vahvemmiksi kuin ne voimat, jotka aidosti etsivät kolmatta tietä kapitalismin ja kommunismin välissä.
– Internet ja kaikki mitä se edustaa on merkinnyt kuoloniskua kansalliselle yksilöllisyydelle, ainakin mitä tulee paikkasidonnaiseen yksilöllisyyteen. Hämmästyttävintä on “äärioikeiston” valtaosan kyvyttömyys käsittää tätä. Innostuneisuus, jolla he ovat tervehtineet uutta teknologiaa, on epätoivoista intoa. Uusi teknologia on palvellut enemmän vihollista kuin heitä. Geeniteknologia saattaa viedä romantiikan rotuerottelusta, mutta minä odotan sen antavan pelastumismahdolliseen uhanalaisille lajeille kuten myös uhanalaisille roduille – ja etenkin valkoiselle rodulle, joka on uhattuna paitsi lukumääränsä puolesta, niin mielestäni myös laadullisesta näkökulmasta – valkoisten ihmisten laatu heikkenee sukupolvi sukupolvelta – paras esimerkki tästä on Englanti, jossa kantaväestö on vajoamassa moraalisen, älyllisen ja fyysisen keskinkertaisuuden allikkoon. Kloonaus ja sen sellaiset voivat kuulostaa pelottavilta, mutta niissä voi piillä myös suuri mahdollisuus. Meitä vastaan työskentelee lännen ja koko maailman nopea kaupallistuminen, aivan kirjaimellisestikin siinä mielessä, että koko planeettaa ollaan muuttamaan yhdeksi suureksi supermarketiksi, jossa on yhä vähemmän ja vähemmän tilaa vapaalle sielulle liikkua, ymmärretäänpä tämä sitten psykologisesti tai kirjaimellisesti fyysisesti. Eräs liian harvoin esiin tuotu tosiseikka on, että käytännöllisesti katsoen jokaisessa maassa enemmän maata rakennetaan ja asutetaan kuin palautetaan luonnontilaan. Minusta tämä on erittäin masentavaa.
Muutama vuosi sitten te kirjoititte eräässä pääkirjoituksessanne, että “nationalismi vanhoissa muodoissaan on kuolemassa polvilleen”. Viittasitteko näin kirjoittaessanne tiettyihin organisaatioihin? Miten nationalistien tulisi mielestänne uudistaa politiikkaansa teidän mielestänne?
– En viitannut mihinkään tiettyyn organisaatioon. Nationalismi, toisin kuin rasialismi, on joko demokraattista tai sitten se ei ole mitään, demokraattista siinä mielessä, että sillä on oltava takanaan kansan tuki. Jos kansaa hallitsee epäsuosittu eliitti, tämä eliitti saattaa olla voimakaskin, kykenee valloittamaan muita kansoja ja säilyttämään oman väestönsä, mutta sen voima ei piile sen kansallismielisyydessä. Nationalismin voima piilee siinä, että se edustaa maan kantaväestön tahtoa. Tekosyyt eivät enää auta: nationalistisilla liikkeillä on yhä vähemmän vaikutusvaltaa – pääosa maailman kansoista tukee vapaaehtoisesti ja tietoisesti poliittisia ratkaisuja, joiden ne tajuavat johtavan viime kädessä niiden oman kansakuntannan ja kansallisen identiteetin katoamiseen. Aivan kuten oli keijukaisiin uskomisen kanssa Peter Panissa, niin aina kun joku sanoo, että minä en piittaa omasta maastani, nationalismi kokee pienen kuoleman. Voin olla väärässä, mutta en odota näkeväni nationalismin uudelleen tulemista. Tribalismi eli heimonationalismi onkin sitten toinen asia, vaikka se joskus sekoitetaankin nationalismiin. Oli miten oli, jokaisen poliittista valtaa tavoittelevan nationalistisen puolueen täytyisi siinä onnistuakseen muuttua enemmän julkisuusorientoituneeksi, enemmän valtaorientoituneeksi sekä sosiaalisemmaksi sanan kaikissa merkityksissä. Gettomentaliteetti on juuri sitä mitä nationalismin viholliset toivovat, ja mikä varmistaa nationalististen puolueiden merkityksettömyyden.
[sociallocker id=241]
Olette julkaisseet useita Saksan ns. konservatiivista vallankumousta käsittelevää artikkelia lehdessänne. Kuinka te alunperin kiinnostuitte tästä aiheesta, ja mikä teidän mielestänne on sen merkitys nykypäivänä?
– Sain aluksi tietoa Saksan konservatiivisesta vallankumouksesta GRECEn kautta, joka on Ranskan uuden oikeiston lippulaiva. Konservatiivisen vallankumouksen ideologit olivat suureksi osaksi tuntemattomia englantia puhuvalle lukijakunnalle – tilanne on parantunut viimeisen 10-20 vuoden aikana, mistä kiitos kuuluu osaksi uudelle oikeistolle ja sen työlle konservatiivisen vallankumouksen ideologien tunnetuksi tekemiseksi. He valmistelivat älyllisesti tietä Weimarin tasavallan poliittisen eliitin tukeman länsisuuntauksen hylkäämiseksi, mutta eivät kuitenkaan olleet minkään poliittisen liikkeen äänitorvia. Konservatismin ja radikalismin yhdistyminen samassa liikkeessä vetoaa minuun voimakkaasti. Tuollaista konservatismin ja radikalismin yhdentymistä ei valitettavasti nykypäivänä enää ole, ja siinä mielessä konservatiivinen vallankumous on inspiraation lähde. Toisaalta, ehkä liika on liikaa sikäli kuin Saksan konservatiivisen vallankumouksen tutkiskelu tarkoittaa alituista palaamista 1930-luvulle ja siihen historialliseen ajanjaksoon, jota on mielestäni käsitelty jo enemmän kuin tarpeeksi lievästi sanoen.
Onko olemassa muita ajatussuuntauksia tai filosofisia koulukuntia, jotka mielestänne ovat tällä hetkellä erityisen mielenkiintoisia tai ajankohtaisia?
– Kyllä, olen kiinnostunut bio-regionalismista, jonka painopiste on poliittisen maantieteen uusissa kategorioissa, jotka ovat kytköksissä maantieteellisiin ja/tai biologisiin realiteetteihin. Toisaalta laajemmin ottaen, uudet suuntaukset ja koulukunnat ovat tuskin mitään varsinaisesti uutta, kaikki tapahtuu sykleissä ja lopulta aina palataan vanhaan. Luulen, että kaikki on tietyssä mielessä jo keksitty.
Nationalismin vastustajien kannalta natsi-mörkö on ihanteellinen pelotin. Nationalismi ei ole luonnostaan ideologisluontoinen aate, ja siksi se on altis vahvan ideologisen kannan omaavien tahojen solutukselle tai haltuunotolle eikä nationalismilla itsellään ole selvää kantaa menneisyyden suhteen. Nationalistiset liikkeet ovat olleet erityisen huonoja määrittelemään periaatteita ja päämääriä, jotka tekisivät selväksi, miten liike eroaa esimerkiksi fasismista tai kansallissosialismista. Ja mikä vielä pahempaa, silloin kun näin on tehty, on kysymys usein ollut vain julkisivun kiillottamisesta.
Media ja poliittiset vastustajat tapaavat leimata nationalisteja “natseiksi”. Sitten toisen maailmansodan päättymisen ei Natsi-Saksan haamu ole koskaan lakannut vainoamasta eurooppalaisia nationalisteja. Mitä ajattelette tästä?
– Nationalismin vastustajien kannalta natsi-mörkö on ihanteellinen pelotin. Nationalismi ei ole luonnostaan ideologisluontoinen aate, ja siksi se on altis vahvan ideologisen kannan omaavien tahojen solutukselle tai haltuunotolle eikä nationalismilla itsellään ole selvää kantaa menneisyyden suhteen. Nationalistiset liikkeet ovat olleet erityisen huonoja määrittelemään periaatteita ja päämääriä, jotka tekisivät selväksi, miten liike eroaa esimerkiksi fasismista tai kansallissosialismista. Ja mikä vielä pahempaa, silloin kun näin on tehty, on kysymys usein ollut vain julkisivun kiillottamisesta. Monet nationalistiset organisaatiot ovat esiintyneet vilpillisesti ja aivan ymmärrettävästi ihmiset ajattelevat, että “näihin tyyppeihin ei voi luottaa”. Todellisten päämäärien salaaminen on se, mikä ihmisiä ärsyttää valtavirran poliitikoissa, joten on sulaa hulluutta, että nationalistitkin antautuvat samaan leikkiin, mutta niin he vain tekevät kerta toisensa jälkeen. Saksan NPD esimerkiksi vakuuttelee demokraattisuuttaan, vaikka se samanaikaisesti kylpee aivan ylenmääräisessä kansallissosialismin nostalgiassa. Sen viime vaaleissa käyttämä vaalijuliste oli kopio natsien vuoden 1931 parlamenttivaalien julisteesta. Tämänkaltainen kaksinaamaisuus ei ole ainoastaan naurettavaa, vaan se myös tekee helpoksi yhdistää nationalismi sellaisenaan kansallissosialismiin, liikkeeseen, jota kohta kohtaan useimmat ihmiset tuntevat pelkoa, ja joka kuuluu menneisyyteen, ja älkäämme unohtako sitäkään, että se – joko omasta syystään tai sitten ei – kantaa kuitenkin häviäjän merkkiä. Jos skinheadeja ei olisi olemassa, vallanpitäjien täytyisi keksiä heidät – itseasiassa luulen, että suureksi osaksi vallanpitäjät ovatkin keksineet heidät! Se, mitä jokin poliittinen liike pitänä hyvänä tai vähemmän hyvänä asiana kansallissosialismissa, tulisi ilmaista avoimesti ja selvin sanoin riippumatta siitä, mitä toimittajat tai jotkut muut siitä ajattelevat. Tätä kunnioitettaisiin ja ymmärrettäisiin. Ihmiset arvostavat rehellisyyttä. Pitkällä tähtäimellä tämä kannattaa ja on paljon tärkeämpää kuin se, miten natsistinen tai anti-natsistinen ko. ryhmä on. Rehelllisyys, johdonmukaisuus ja sitkeys ovat tärkeitä asioita, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, kun näkee millä tavalla nationalistiset liikkeet muuttelevat alituiseen sanomaansa, puhuvat vältellen ja harjoittavat mitä halveksittavinta teeskentelyä. Jotkin nationalistiset liikkeet ovat kuin vapaamuurariloosheja, joiden keskiössä on eräänlainen kansallissosialistinen “kova ydin” valikoiduille jäsenille. Nykyaikana tutkivat journalistit pystyvät helposti haistamaan tuollaiset asiat pitkillä nenillään!
Mehän elämme salakavalassa pehmeässä totalitarismissa. Ihmiset pelkäävät puhua avoimesti – ei siksi, että he pelkäisivät vasemmistolaisia sinänsä, vaan koska he tietävät, että poliittinen suorapuheisuus palkitaan sosiaalisella eristyksellä ja työpaikan menetyksellä. Tämän vuoksi GRECE on oikeassa ajaessaan muutosta kulttuurillis-intellektuaalisessa hegemoniassa.
Onko sensuuri tai “vihalait” vaikuttanut The Scorpionin toimintaan jollakin tavalla? Entäpä vasemmistolaiset ääriainekset, onko niistä ollut harmia?
– Kyllä ja ei. Tehokkainta sensuuria on sensuuri, joka pitää The Scorpionin poissa valtavirrasta. Se tosiasia, että minä toimitan The Scorpionia, on käytännössä muodostunut esteeksi uralleni: ammatillisessa mielessä en ole saavuttanut juuri mitään elämäni aikana, ja väitän, että sillä on jotakin tekemistä poliittisten sitoumusteni kanssa. Mehän elämme salakavalassa pehmeässä totalitarismissa. Ihmiset pelkäävät puhua avoimesti – ei siksi, että he pelkäisivät vasemmistolaisia sinänsä, vaan koska he tietävät, että poliittinen suorapuheisuus palkitaan sosiaalisella eristyksellä ja työpaikan menetyksellä. Tämän vuoksi GRECE on oikeassa ajaessaan muutosta kulttuurillis-intellektuaalisessa hegemoniassa. Äärivasemmisto toimii yhteistyössä vasemmistoliberaalin journalistieliitin kanssa pitääkseen radikaalin nationalistisen tai rasialistisen ajattelun valtavirran ulkopuolella mihin hintaan hyvänsä. Toistaiseksi he ovat onnistuneet tässä hyvin. Hinta, jonka he ovat joutuneet siitä maksamaan on, että heistä on tullut systeemin työkaluja. Radikaali ekologinen ajattelu ja rasialistinen sosialismi yhteiskunnallisina projekteina eivät nekään ole edistyneet merkittävästi viime vuosina. Paljon lainsäädäntöä merkittävämpää on se, mitä ihmiset pitävät oikeana ja vääränä, ja sillä taas on paljon tekemistä sosiaalisen konseksuksen kanssa. Useimmat ihmiset eivät reagoi millään tavoin lainsäädännöllisiin muutoksiin; koska heillä ei ole poliittisia mielipiteitä, eivät sensuurilaitkaan vaikuta heidän omaan elämäänsä mitenkään. Kun yleinen kiinnostus politiikkaa kohtaan on vähenemässä, on tulevaisuudessa yhä helpompaa saattaa voimaan paljon laaja-alaisempiakin sensuurilakeja, ja siihen liberaalieliitti juuri pyrkiikin. Taistelu sananvapauden puolesta on siksi erityisen tärkeää juuri nyt. Internetin, jota en muutoin pidä hyvänä asiana, etuna on se, että sen myötä on tullut vaikeammaksi salata, että tietylle lainsäädännölle tai tietyille vallitseville asioiden tulkinnoille on olemassa poliittisia vaihtoehtoja tai vastavoimia. Ihmiset on helpompi tehdä tietoiseksi poliittisesta vehkeilystä kuin entiseen aikaan, ja vaikka he ovatkin vähemmän poliittisia sanan perinteisessä merkityksessä, heistä on tullut varovaisempia ja vähemmän hyväuskoisia kuin ennen.
Kuten itsekin edellä totesitte, ilman poliittista ja lakiin perustuvaa sortoakin länsimaissa vallitseva liberaalihegemonia on niin voimakas, että ne kysymykset, joita The Scorpionissakin käsitellään, vaimennetaan tai marginalisoidaan julkisessa keskustelussa. Ovatko The Scorpionin kaltaiset lehdet tuomittuja poliittiseen marginaaliin?
– “Tuomittu” on liian voimakas sana. Ei, eivät tuomittuja. Toivon, että meillä olisi enemmän aloitteita, erityisesti aloitteita, jotka kokoaisivat ihmisiä yhteen, toimimaan virtausta vastaan. Mitä enemmän on ihmisiä, jotka tukevat minua ja minunlaisia ihmisiä, sitä vähemmän todennäköistä on, että me pysymme yhteiskunnallisen keskustelun marginaaleissa. Jokainen yksilö voi tehdä oman osansa sellaisen kehityksen puolesta tai sitä vastaan. Päätös on pienen vähemmistön käsissä molemmin puolin. Suuria ihmisjoukkoja kysymys ei lainkaan kiinnosta, ja ne reagoivat vain siihen, mikä koskee heitä suoranaisesti. Tukahduttaminen ja marginalisointi ovat muuten tehokkaampia ilman lainsäädännön antamaa tukea, jolloin meillä on muodollisesti oikeus sanoa mitä haluamme. Tämä on nykytilanne. Ajatellaanpa hieman asiaa: Englannissa ja Saksassa on laki, joka määrää ilmoittamaan kaikesta työnteosta veroviranomaisille. Kummassakaan maassa ei kuitenkaan ole lakia, joka kieltäisi miehiä käyttämästä minihametta julkisella paikalla. Silti voidaan kysyä, kumpi on määräävämpi tässä asiassa, laki vaiko sosiaalinen konsensus? Postmodernismi raivaa tietä lisääntyvälle erilaisuudelle ja suvaitsevaisuudelle, mutta vain makumieltymysten ja muodin tasolla – poliittisen vallan tasolle sen vaikutus ei ulotu.
Miksi teidän mielestänne nationalistiset ja muut anti-egalitaristiset voimat ovat olleet toistaiseksi poliittisesti niin vähämerkityksisiä ja saamattomia? Mitä teidän mielestänne tarvitaan tämän saamattomuuden tilan voittamiseksi?
– Olen osittain vastannut tähän jo edellä. Yhteenvetona kuitenkin: Ensiksikin, selkeä, johdonmukainen ja horjumaton mielipiteiden esittäminen on paljon tärkeämpää kuin nämä mielipiteet itsessään. Toiseksi, tosiasioissa pitäytyminen ja rehellisyys omassa propagandassa. Kolmanneksi, omien kannattajien kunnollinen integrointi siten, että käytetään kutakin hyväksi siinä, missä he ovat hyviä sen sijaan, että edellytettäisiin heiltä jotakin, missä he ovat huonoja. Kolmanneksi, halukkuus, todellinen tahto, murtautua ulos getosta ja tulla sosiaalisesti hyväksytyksi. Neljänneksi, kyky ja halu herättää julkista mielenkiintoa. Viidenneksi, hyökätä tarvittaessa sen sijaan, että aina ollaan pyytelemässä anteeksi. Kuudenneksi, talouden ja organisaation saattaminen terveelle pohjalle. Tämä tarkoittaa, että niin pitkälle kuin mahdollista yritetään kanavoida rahaa omiin rakenteisiin mm. rakentamalla monista erilaisista taloudellisista ja sosiaalisia palveluista koostuvaa verkostoa. Kasvavalla liikkeellä pitäisi olla paljon enemmän tarjottavaa taloudellisessa mielessä – tämä tarkoittaa käytännössä naisten integroimista mukaan toimintaan. Toisaalta, jos naiset eivät ole puolellasi, et tule muutenkaan pääsemään mihinkään. Lopuksi, fyysisen ja moraalisen rohkeuden ilmapiiri olisi luotava uudelleen. Nationalistisen yhteisön olisi oltava ponnahduslauta henkilökohtaiselle sankaruudelle (ja jos organisaatiossa on sinkkunaisia, on siinä miesväelle yllykettä esiintyä edukseen). En ole itse mukana puoluepolitiikassa, joten ehkäpä joku muu osaisi kertoa minulle, että jos kerran Vlaams Blok on niin vahva Belgiassa, niin miksi silloin kun presidentti Mugabe vieraili siinä maassa, ainoa häntä vastaan mieltä osoittanut henkilö ei ollut valkoinen nationalisti, vaan yksittäinen homoaktivisti, jolla oli kanttia ainakin yrittää käyttää jokamiehen pidätysoikeutta. Tämä olisi ollut erinomainen tilaisuus Vlaams Blokille saada julkisuutta ja tässä tapauksessa myös yleistä myötätuntoa ihan siitäkin riippumatta, että mainittu mies on vihollinen, jota tulisikin vastustaa.
Oletteko pessimistinen vai optimistinen Länsimaisen sivilisaation tulevaisuuden suhteen, ja jos niin miksi?
– Nämä ovat mielentiloja. Liian pitkälle vietyinä ne molemmat ovat vaarallisia. Liiallinen optimismi on yleensä organisaatioiden ongelma ja liiallinen pessimismi taas yksilöiden ongelma. Minä yritän olla realistinen. Tietyssä mielessä olen optimistinen, koska tiedän, että jollakin selvittämättömällä tavalla, luonto palkitsee vaivannäön – se onkin miltei ainoa asia, jossa luonto osoittaa lempeyttä tai oikeudenmukaisuutta. On erittäin epätavallista, että jos joku rakastaa jotakuta kahdenkymmenen vuoden ajan niin, että tämä rakastettu henkilö ei tule jossakin vaiheessa tietoiseksi siitä. Vastaavasti, jos rakastat aatettasi, tosiasiat antavat ajan myötä yhä enemmän tunnustusta aatteellesi. Jos olet pessimistinen, silloin on kysymys siitä, että tiedät sisimmässäsi, että et kykene hoitamaan hommiasi hyvin, ja että tarvitset tukea. Tämä on sitä paljon parjattu viktoriaanisen käsityksen mukaista “pelin pelaamista”. Se kuulostaa nykypäivänä koomiselta, mutta siinä piilee syvällinen totuus. Jos me palvelemme aatettamme, meillä ei saa olla aikaa optimismiin tai pessimismiin, koska aina on kuitenkin niin paljon tekemistä. Niinpä olen itse usein pessimistinen, koska epäonnistun surkeasti monissa tavoitteissani, jotka olen itselleni asettanut, mutta se on oma vikani eikä kenenkään tai minkään ulkopuolisen tahon.
– Se, että halusit minun vastaavan näihin kysymyksiin, on osoitus siitä, että emme työskentele yksin. Sillä ei ole merkitystä, että toimimme eri maissa. Meidän on taisteltava niiden puolesta ja meidän on tehtävä työtä niiden eteen. Se on meidän velvollisuutemme. Optimismia ja pessimismiä siihen ei tulisi sekoittaa. Ne eivät kuulu “peliin”.
Tapio Linna
Tutustu verkossa: The Scorpion
[/sociallocker]