Maahanmuuttoa ja sen kasvattamista perustellaan nykyään yleisesti heikkenevällä huoltosuhteella. Puhutaan kestävyysvajeesta sekä ”ukkoutuvasta ja akkautuvasta” Suomesta ja väitetään, että siirtolaisia tarvitaan paikkaamaan työvoimapulaa työikäisten suhteellisen osuuden vähetessä ja vanhusväestön määrän kasvaessa koko Euroopassa. Tällaiset väitteet eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Esitän seuraavassa kymmenen syytä, miksi näkemykset maahanmuuttajista työvoimapulan paikkaajina tai heikkenevän huoltosuhteen tasoittajina ovat vailla pohjaa.

1. Väestöllinen huoltosuhde ei ole oleellinen luku

Kun maahanmuuton lisäämistä puoltavissa puheenvuoroissa on puhuttu huoltosuhteesta tai kestävyysvajeesta, on sillä viitattu nimenomaan väestölliseen huoltosuhteeseen, jolla tarkoitetaan työikäisten (15-64-vuotiaiden) määrää suhteessa ei-työikäisten määrään. Esille on otettu nimenomaan vanhusväestön määrän kasvu, ja siksi puhutaan myös ikääntymisestä. Työikäisten suhteellisen määrän on ennustettu Suomessa pienenevän nykyisestä 65 prosentista 58 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja siitä sitten selvästi hitaammin edelleen 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Väestöllinen huoltosuhdeluku nousisi siis nykyisestä vajaasta 60 prosentista 2020-luvulla noin 70 prosenttiin ja 2030-2040-luvuilla 75 prosenttiin.

Nämä luvut voivat vaikuttaa dramaattisilta, mutta pidemmällä aikajaksolla tarkasteltuna niissä ei ole mitään dramaattista. Väestöllinen huoltosuhde pysytteli vuosina 1971-2005 hieman alle 50 prosentin, mutta sitä ennen on nähty selvästi suurempiakin lukuja. Huoltosuhde oli viimeksi 60 prosentin tuntumassa vuosina 1953-60 lasten suurten määrän takia. Tätäkin korkeampi huoltosuhde Suomessa oli 1880-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun, jolloin se oli 35 vuoden ajan 67-68 prosenttia ja välillä yli 70 prosenttiakin lasten lukumäärän takia. Aiemmilta vuosilta ei ole luotettavia tilastoja.

On tietysti selvää, että väestöllinen huoltosuhde ei voi heiketä miten paljon tahansa ilman, että sillä olisi vaikutusta taloudellisen kantokyvyn kannalta. Silti aiemmin koetut muutokset väestöllisessä huoltosuhteessa todistavat, että yhteiskunta kykenee mukautumaan melko suuriinkin huoltosuhteen prosentuaalisiin muutoksiin.

On vielä syytä korostaa, että Suomessa 1960-luvun lopulta lähes viime vuosiin saakka vallinnut kansantaloudelle edullinen noin 50 prosentin huoltosuhde on ollut historiallisesti poikkeuksellinen ja väistämättä väliaikainen tilanne. Se on johtunut syntyvyyden vähenemisestä ja sitä myötä pienenevistä lapsimääristä, mutta luonnollisestikin tämä alkaa nyt kostautua vanhusväestön osuuden kasvuna. Historiallisessa perspektiivissä kyseessä on paluu kohti normaalimpaa huoltosuhdetta. Useimpien kehittyneiden maiden ja mm. Kiinan tilanne on varsin samankaltainen.

Taloudellisen kantakyvyn kannalta väestöllisen huoltosuhteen merkitys on kuitenkin vain heikosti suuntaa antava; paljon merkityksellisempi on taloudellinen huoltosuhde eli työllisten osuus väestöstä.

2. Työvoiman tarjonnan lisääminen ei auta, jos työvoimalle ei ole kysyntää

”Pian” koittavalla työvoimapulalla on peloteltu kansalaisia jo vuosikymmeniä. Ensimmäistä kertaa pian tulevasta työvoimapulasta puhuttiin laajemmin 1970-luvun alussa, sitten uudestaan 1990-luvun alussa ja nyt taas. Jokaisella kerralla työvoimapulan on arveltu näkyvän jo aivan lähitulevaisuudessa, viimeistään kymmenen vuoden aikajänteellä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, pikemminkin päinvastoin. Pulaa on työpaikoista, ei työvoimasta.

Suuren työttömyyden vallitessa työvoiman määrän kasvattamisella vain luodaan laskupainetta palkoille, vähennetään kuluttajien ostovoimaa ja pahennetaan työttömyysongelmaa. Työnhakijoiden määrän kasvattaminen itsessään ei luo lisää työtä, jos työvoimalle ei ole kysyntää. ”Ajatuskin on absurdi. Meillä Yhdysvalloissa oli taantuman huipulla viisikymmentä työnhakijaa jokaista työpaikkaa kohti. En ole koskaan nähnyt mitään järkevää analyysia siitä, miksi työnhakijoiden määrän lisääminen olisi ollut hyvä asia taloudelle”, toteaa amerikkalainen taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz (Helsingin Sanomat 20.9.2015 ).

Työvoimapulasta puhuttaessa vedotaan myös siihen, että Suomessa on tälläkin hetkellä aloja, jotka kärsivät puutetta työnhakijoista. Katsottaessa Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyritysten listoja työvoimapulaa kärsivistä aloista ja pahimmista pätkä- ja osatyöaika-aloista, huomataan, että ne ovat lähes identtiset. Vaikka nämäkin työpaikat täytettäisiin, meillä olisi edelleen satoja tuhansia työttömiä. Kestävyysvajetta ei myöskään pystytä paljoa paikkaamaan näiden minimipalkka-alojen pätkä- ja osatyöllistettyjen verokertymistä.

3. Huoltosuhde paranee vain, jos maahanmuuttajat työllistyvät

Paljon väestöllistä huoltosuhdetta tärkeämpi luku on taloudellinen huoltosuhde eli työllisten osuus väestöstä. Taloudellisen huoltosuhteen kehitystä on vaikea ennustaa, koska mm. taloudelliset suhdanteet vaikuttavat siihen vahvasti. Ei-työllisiä oli työllisiä kohden 1950-luvulta 1980-luvulle suunnilleen 1,1 henkilöä. Ennen itsenäisyyttä suhdeluku oli 1,6 – 1,7, ja siitä lähtien se on melko tasaisesti laskenut noustakseen taas hetkeksi 1990-luvun alun laman työttömyyden kasvun myötä 1940-luvun tasolle. 2040- ja 2050-luvuilla suhdeluvun ennustetaan väestökehityksen takia painuvan sotien väliselle tasolle, mutta kuten jo totesin, asiaan vaikuttaa moni muukin tekijä.

Jos huoltosuhteen paikkaajiksi mainitut maahanmuuttajat eivät työllistykään, he kasvattavat vain työvoiman ulkopuolisen väestön eli ei-työllisten määrää suhteessa työllisten määrään. Vaikka väestöllinen huoltosuhde eli työikäisten määrä suhteessa ei-työikäisiin mahdollisesti kohenisi, taloudellinen huoltosuhde heikkenisi tällaisessa tilanteessa jopa nopeammin kuin ilman maahanmuuttoa. Nykyisinhän tilanne on pitkälti juuri tämä. Työllisten osuus maahanmuuttajista on selvästi pienempi kuin kantaväestöllä. Maahanmuuttajien työttömyys on 20 prosentin luokkaa, mutta osuus vaihtelee suuresti maahanmuuttajaryhmästä riippuen. Turvapaikanhakijoina maahan saapuneiden maahanmuuttajien parissa työttömyysprosentit ovat huomattavasti korkeampia ja työllisten osuus selvästi alhaisempi. Esimerkiksi somaliväestön keskuudessa työttömyysprosentti oli vuonna 2008 55,7 ja työllisyysaste vaivaiset 21,7 prosenttia. Tämän maahanmuuttajaryhmän huoltosuhde on siten moninkertaisesti heikompi kuin kantaväestöllä ja heikentää osaltaan koko väestön huoltosuhdetta.

Vaikka esimerkiksi Ruotsilla on pitkä kokemus maahanmuutosta ja maahanmuuttajien kotouttamisesta, ovat siirtolaisten työttömyys- ja työllisyysasteet sielläkin merkittävästi heikommat kuin kantaväestöllä. Tämä viittaa siihen, että maahanmuuttajien työllistäminen on pitkäkestoinen ongelma. Ongelma on lisääntynyt nykyisen paljolti turvapaikanhakijoista koostuvan maahanmuuton aikana, mutta myös ennen 1970-lukua maahan muuttaneet työperäiset siirtolaiset ovat yliedustettuja työttömien, sairaspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeen saajien joukossa.

4. Vaikka maahanmuuttajat työllistyisivät, siirtolaisuus kohentaisi väestöllistä huoltosuhdetta vain tilapäisesti, koska maahanmuuttajatkin ikääntyvät

Vaikka oletettaisiinkin, että maahanmuuttajat työllistyminen olisi varmaa, on heidän vaikutuksensa väestölliseen huoltosuhteeseen ja ikääntymiskehitykseen vain hetkellinen. Maahanmuuttajatkin ikääntyvät ja maahanmuuttajaväestö on keskimäärin vain noin kymmenen vuotta kantaväestöä nuorempaa. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajilla on tietyissä maahanmuuttajaryhmissä kantaväestöä korkeampi syntyvyys, mutta tutkitusti erot hedelmällisyydessä tasoittuvat merkittävästi jo toisessa sukupolvessa. Ruotsissa on jopa havaittu ulkomailla syntyneillä naisilla olevan vähemmän lapsia kuin samanikäisillä kantaväestöön kuuluvilla naisilla (erot maahanmuuttajaryhmien välillä ovat tosin suuria) .

Jos siis maahanmuuttajaväestö ei nosta koko väestön hedelmällisyyslukua pysyvästi sille tasolle, jolla väestö uusiutuu (n. 2,1 lasta jokaista naista kohden), ei maahanmuutto auta pysäyttämään ikääntymiskehitystä. Maahanmuuttajien ikääntyessä tarvittaisiin jatkuvasti yhä lisää ja entistä enemmän uusia maahanmuuttajia huoltosuhdetta paikkaamaan.

5. Jotta huoltosuhde pysyisi nykyisellä tasolla, tarvittaisiin suunnattomia määriä siirtolaisia jo monin osin ylikansoitetuille alueille.

Ikääntymiskehitys on monissa kehittyneissä sellaisella tasolla, että maat tarvitsisivat suunnattomia määriä siirtolaisia pitääkseen työikäisten ja ei-työikäisten suhteen 2000-luvun alun tasolla. YK:n sihteeristön talous- ja sosiaaliasioiden väestötoimiston keväällä 2000 julkaistun, laajasti siteeratun tutkimusraportin mukaan Eurooppa tarvitsisi 135 miljoonaa siirtolaista vuoteen 2025 mennessä  pysäyttääkseen ikääntymiskehityksen. Suomen osalta laskelmat osoittivat maahanmuuttajien tarvittavaksi määräksi yli kaksi miljoonaa ihmistä vuoteen 2020 mennessä. Vuoteen 2050 mennessä yksinään Saksa tarvitsisi 188 miljoonaa maahanmuuttajaa saman tavoitteen saavuttamiseksi. Edelleen samaisten laskelmien mukaan Japani tarvitsisi vuoteen 2050 mennessä 553 miljoonaa siirtolaista ja Etelä-Korea 5,1 miljardia siirtolaista eli lähes kolme neljännestä maapallon nykyisestä koko väestöstä. Ja, mikäli maahanmuuttajien hedelmällisyys sitten painuisi samalle tasolle kuin kantaväestön, kuten edellisessä kohdassa todettiin, tämä olisi vasta alkua!

Sanomattakin lienee selvää, että tällaiset siirtolaismäärät ovat täysin epärealistisia, ja vain osittainkin toteutuneita johtaisivat entistä vakavampiin ongelmiin jo ekologisen kantokyvynkin näkökulmasta.

6. Väestönkasvun luonnollinen lisääminen ainoa kestävä tie

Ikääntymiskehitys ja väestöllisen huoltosuhteen heikentyminen johtuu syntyvyyden vähenemisestä ja eliniän pitenemisestä, ei maahanmuuton puutteesta. Siksi ainoa kestävä tie kehityksen kääntämiseksi on syntyvyyden lisääminen. Ikääntymiskehitys on käynnissä miltei kaikissa kehittyneissä maissa riippumatta siitä, miten paljon ne ovat vastaanottaneet siirtolaisia. Esimerkiksi Ruotsissa, jossa nykyään joka neljäs asukas on joko ulkomailla syntynyt tai jonka vanhemmista ainakin toinen on syntynyt ulkomailla, ei ikääntymiskehitys olisi ollut kovinkaan erilaista vaikka maahanmuuttajia ei olisi tullut lainkaan. Lundin yliopiston tutkijoiden, väestötieteen professorin Tommy Bengtssonin ja taloushistorian apulaisprofessori Kirk Scottin laskelmien mukaan yli 65-vuotiaiden osuus kokonaisväestöstä olisi ilman ainuttakaan vuoden 1945 jälkeen tullutta maahanmuuttajaa nykyisin vain 2,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin mitä se todellisuudessa nykyään on. Monien muiden tutkijoiden lailla Bengtsson ja Scott päättelevätkin johdonmukaisesti, että ”siirtolaisuus ei ole omiaan kompensoimaan väestön ikääntymistä merkittävissä määrin”.

7. Työllisyysasteen nostaminen oleellisinta

Kuten edellä totesin, taloudellinen huoltosuhde on väestöllistä huoltosuhdetta paljon tärkeämpi luku. Työllisyysastetta nostamalla me voimme tehokkaimmin vaikuttaa taloudelliseen huoltosuhteeseen. Suomessa työllisyysaste on muita pohjoismaita matalammalla tasolla ja erityisesti nuorten ja ikääntyneiden osalta ero on suuri. Positiivisesti ajatellen Suomella on siis naapureihin verrattuna suuremmat työvoimareservit ja sitä kautta paremmat mahdollisuudet työllisyysasteen nostamiseksi. Suomessa on työttömiä työnhakijoita nykyään noin 350 000 ja päälle tulevat tukityöllistetyt ja piilotyöttömät. Vaikka osa työttömistä lienee vaikeasti työllistettävissä, on välittömästi käytettävissä oleva työvoimareservi kuitenkin satoja tuhansia. Mikäli lisäksi suomalaisten työmarkkinoilla oloa voidaan pidentää esimerkiksi opiskeluaikoja lyhentämällä tai eläkkeelle jäämistä myöhentämällä vaikkapa keskimäärin puolellatoista vuodella, tarkoittaisi tämä toimenpide yksin jo noin 100 000 hengen lisäystä työvoimaan. Toki pelkkä työmarkkinoiden käytettävissä oleminen ei työllisyysastetta nosta, jollei työpaikkoja ole.

8. Työvoimapulaa ei ehkä koskaan tule

Globalisaation, talouden rakennemuutoksen, automaation ja digitalisaation myötä merkittävä osa työpaikoista on kadonnut jo tai tulee katoamaan. Kadonneet työpaikat korvautuvat osin uusilla, mutta ehkä vain osittain. Teollisuustyöpaikat kehittyneissä maissa ovat paljolti korvautuneet matalamman tuottavuuden palvelutyöpaikoilla, mikä ei ole ollut eduksi bruttokansantuotteen tai taloudellisen huoltosuhteenkaan kannalta. Työvoimapula on toistaiseksi antanut odottaa itseään ja monet tutkijatkin ovat sitä mieltä, ettei sitä koskaan tule. Edessämme on ehkä historiallinen muutos, jossa yhteiskunnat joutuvat pohtimaan työn ja tulonjaon kysymyksiä aivan uudelta pohjalta.

9. Ikääntyminen ei ole välttämättä ongelma

Ikääntyminen on usein esitetty ongelmana, ja äärimmilleen vietynä se toki sitä onkin. Kohtuullisessa määrin etenevänä väestön vanheneminen on kuitenkin hallittavissa, jos työllisyysastetta ja eläköitymisikää kyetään nostamaan, tai mikäli talous ja tuottavuus kehittyvät suotuisasti. Eläkejärjestelmää joudutaan kuitenkin todennäköisesti uudistamaan. Jatkuva väestönkasvu ei ainakaan globaalissa mittakaavassa ole toivottava asia, koska maapallon ekologinen kantokyky on nyt jo koetuksella. Maailman kokonaisväestön osalta jonkinlainen ikääntymiskehitys olisi siis jopa toivottavaa.

10. Työvoimapulakaan ei ole pelkästään ongelma

Vaikka siis puheet tulevasta työvoimapulasta on monella taholla jo peruttu, ei kohtuullinen työvoimapula olisi kokonaistaloudelliselta kannalta välttämättä huono asia. Yksi talouden peruslähtökohtia on resurssien, siis myös työvoiman, niukkuus, joka on taloudellisen kilpailun perusta. Resurssien niukkuus pakottaa taloudelliset järjestelmät resurssien tehokkaampaan hyväksikäyttöön, ja juuri tähänhän tuottavuuden kasvu perustuu. Työvoiman rajaton ja helppo saatavuus johtaa siis helposti tämän resurssin tuhlailevaan käyttöön ja kysynnän vähenemiseen, mikä taas vaikuttaa negatiivisesti ansiokehitykseen. Esimerkiksi orjat olivat vielä 200 vuotta sitten monissa osissa maailmaa halpa ja runsas työvoimaresurssi. Orjuudesta luopuminen antoi kuitenkin sysäyksen teollisuuden kasvulle, työväestön olosuhteiden ja palkkojen paranemiselle ja teknologian kehitykselle, mistä kaikesta hyötyi koko yhteiskunta.

Lähteet:
Bengtsson, Tommy ja Scott, Kirk: ”The Ageing Population” teoksessa Bengtsson, Tommy (edit.): Population Ageing – A Threat to the Welfare State? The Case of Sweden, Demographic Research Monographs 8, Heidelberg, Springer 2011.
Coleman, D.A: ’Replacement Migration’, or why everyone’s going to have to live in Korea. A fable for our times from the United Nations. University of Oxford, 2011.
De Santis, Gustavo: ”Can immigration solve the aging problem in Italy? Not really …,” Genus, Vol 67, No 3 (2011)
Hjerppe, Riitta: ”Suomen talouden kasvun vaiheet ja vaihtelut 1860–2010”, Suomalaisen Tiedeakatemian Vuosikirja 2010.
Replacement Migration: Is It a Solution to Declining and Aging Populations? UN Population Division, 2000.
Saczuk, Katarzyna: ”A Development and Ccritique of the Concept of Replacement Migration”, CEFMR Working Paper 4/2003, Central European Forum For Migration Research. Warsaw 2003.
Tarmann, Allison: The Flap Over Replacement Migration, Population Reference Bureau, 2010.
Tiainen, Pekka: ”Miten huoltosuhde ja ei-työllisten suhde työllisiin muuttuu suurten ikäluokkien ollessa eläkkeellä?” Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2012.
Työssäkäynti 2008, Tilastokeskus, 2010.
”Työvoimapula jää painajaiseksi”, Talouselämä 10.11.2008.
”Työvoimapula taitaa olla puppua”, Talouselämä 17.3.2008

© Tapio Linna, 2015.