Harvalla suomalaisella on yhtä paljon vaikutusvaltaa kansainvälisellä tasolla kuin Dennis Livsonilla – silti tämä mies on suurelle yleisölle täysin tuntematon.

Dennis Livson on kansainvälisenkin mittapuun mukaan merkittävä lastenohjelmien tuottaja, jonka käsistä ovat lähtöisin mm. täällä meilläkin tv:ssä esitetyt lastenanimaatiot Muumeista ja Alfred Ankka -sarja.

Se, että Livsonia ei tunneta Suomessa kovin hyvin johtuu varmaankin osaksi siitä, että hän on luonut uransa pääasiassa Hollannissa, jonne hän muutti vuonna 1980. Hän mm. perusti vuonna 1986 Hollannin ensimmäisen satelliittikanavan, lapsille suunnatun Kindernetin. Tällä hetkellä hänen pääyhtiönsä on Telescreen International, mutta hän hallitsee myös sikäläisiä Telecable Benelux B.V:tä ja Media Holdingia.

Livsonin ”suomalaisuus” on tosin näennäistä; itse asiassa hän on suomenjuutalainen. Livsonia haastatteli viime kesällä Me Naiset (nro 30/1994), joka kertoi Livsonin taustasta mm. seuraavaa:
”Dennis Livson on pasifisti, kuten Tove Janssonkin, eikä hän ole selkävian takia suorittanut asevelvollisuuttaan. Vuoden 1967 tiedostosta löytyy kuitenkin Livson osallistumassa kuuden päivän sotaan vapaaehtoisena.” Mielenkiintoista, eikö totta!

Livson selittää olleensa tuolloin Jerusalemin yliopistossa nuoriso-ohjaajakoulutuksessa ja osallistuneensa omasta tahdostaan sotaan siviilipuolustustehtävissä. Sodan jälkeen hän kertoi olleensa mm. poistamassa miinoja.

Livson palasi sittemmin Suomeen ja valmistui Helsingin kauppakorkeakoulusta kauppat. kandidaatiksi 1971. Mediavallan makuun hän pääsi toimiessaan MTV:n ulkomaantoimintojen päällikkönä, missä ominaisuudessa hän vastasi mm. monista kansainvälisistä yhteistuotantoprojekteista.

Dennis Livson on mediavaltansa ansiosta myös merkittävä mielipidevaikuttaja, eikä
häpeä myöntää sitä. Itse asiassa – hänen haastattelulausunnoistaan päätelleen – se näyttää olevan juuri se asema, johon hän on pyrkinytkin. Näin Livson Me Naiset –
lehdelle:

”Kaikki tuotteet ovat ilman väkivaltaa ja niissä pitää olla sanoma. Esimerkiksi Alfred J. Kwakissa (Alfred Ankan kansainvälinen tuotenimi. toim. huom.) on voimakasta sosiaalista sanomaa ja siinä puhutaan apartheidistakin. Jo kolme vuotta ennen apartheidin kaatumista se hyväksyttiin Etelä-Afrikan televisioon ensimmäisenä Apartheidin vastaisena ohjelmana. Siinähän on musta ja valkoinen ankka.”

Alfred Ankka -animaatiosarjassa, joka Suomessakin on esitetty ainakin kahteen otteeseen, ovat päähahmoina todellakin valkoinen Alfred Ankka ja hänen tyttöystävänsä, musta Winnie-ankka(!). Sarjan monikulttuurisuutta ja kosmopolitismia tyrkyttävä sisältö ei saata jäädä edes lapsilta huomaamatta – vaikkakaan he eivät sitä itse tiedostaisi.

Jonkinlainen tosielämän esikuva Alfred Ankalle on löydettävissä Livsonissa itsessään: Hän on naimisissa indonesialaissyntyisen Yolandan kanssa.