Se, että valtamedia Suomessa ja pääosin muissakin länsimaissa suhtautuu myönteisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen, ei liene uutinen kenellekään. Median edustajat myöntävät tämän osittain itsekin. Se, mistä tämä seikka johtuu, on sitten monimutkaisempi kysymys. Median omistussuhteiden merkitystä on mielestäni liioiteltu. Toimittajien poliittinen suuntautuminen on oletettavasti merkittävä asia, mutta siitä on olemassa enemmän spekulaatioita kuin faktatietoa. Vallitsevan ideologisen hegemonian ohjaavaa ja välittävää vaikutusta ei voi myöskään sivuuttaa. Mutta mitkä siis ovat tosiasiat ja toiminnan logiikka median maahanmuuttomyönteisyyden taustalla? Entä onko asiantila muutettavissa?

Korostettakoon, että tässä blogiartikkelissa on siis kysymys siitä, miksi valtamedia suhtautuu maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen ilmiöinä ja ideologisella tasolla niin myönteisesti. Kysymys maahanmuuttajien julkisuuskuvasta mediassa on asia erikseen. Mediatutkimuksen parissa on kiinnitetty paljon huomiota siihen, kuinka maahanmuuttajia koskevat negatiiviset uutiset nousevat myönteisten edelle mediassa. Tällainen näkemys on kuitenkin yksipuolinen ja tekopyhä.

Uutisjournalismi nostaa esille ”uutisiksi” normaalista poikkeavia, tärkeäksi koettuja asioita, jotka useimmiten ovat negatiivisina koettuja tapahtumia: sotia, vallankaappauksia, onnettomuuksia, rikoksia, luonnonkatastrofeja jne. Maahanmuuttajia samoin kuin monia muitakin eliitin ulkopuolisia ryhmiä koskeva uutisointi keskittyy uutisjournalismin logiikan mukaisesti negatiivisiin asioihin, joissa maahanmuuttajat ovat omilla ansioillaan päässeet uutisoinnin kohteeksi esimerkiksi rikoksentekijöinä. Kuva olisi luonnollisesti vielä synkempi, mikäli media mainitsisi rikosuutissa tekijän etnisen taustan muulloinkin kuin silloin, kun se katsotaan teon selvittämisen tai jonkun muun painavan syyn takia tarpeelliseksi.

Mediatutkimuksen piirissä nähdään myös tätä negatiivista julkikuvaa tasapainottavat hyväntahtoiset, taustoittavat uutisetkin ongelmallisena, koska niissä maahanmuuttajat esiintyvät objekteina; uhreina tai muuten avuttomina toimenpiteiden kohteina. Tähän voidaan tietenkin huomauttaa, että yhteiskunnassamme on muitakin ryhmiä, jotka esiintyvät uutisissa useimmiten objekteina, mutta jotka jäävät mediassa kokonaan vaille tällaista myötäelävää huomiota. Mediatutkimuksessa ei kanneta erityistä huolta vaikkapa maahanmuuttokriittisten mediakuvasta.

Toimittajat lukijoita vasemmistolaisempia

Poliittisen vasemmisto suhtautuu maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen tunnetusti myönteisesti. Vasemmiston vahva asema toimittajien parissa on julkinen salaisuus, joka tiedostetaan laajalti, mutta josta media itse ei mielellään puhu. Suomen Journalistiliitto on vastustanut toimittajien puoluekantojen esille nostamista.

Kansalaisten parissa asiasta liikkuu arvailuja. Mediaviikon kyselyyn vuonna 2010 vastanneet arvioivat toimittajien olevan 60 prosenttisesti vasemmistolaisia ja enimmäkseen demareita. Puolet kyselyyn vastanneista oli itsekin toimittajia.1

Vasemmiston kokonaiskannatus toimittajien parissa lienee todellisuudessakin tuota suuruusluokkaa, vaikka puolueiden väliset voimasuhteet ovat erilaiset. Sunnuntaisuomalaisen vuonna 2012 teettämässä journalistikyselyssä toimittajien suosikkipuolue oli Vihreät, jota kannatti 31% kyselyyn vastanneista, äänestyspäätöksestään kertoneista toimittajista. Perussuomalaisia taas kannatti vaivaiset kaksi prosenttia. Yle, Helsingin Sanomat ja Iltasanomat kieltäytyivät vastaamasta kyselyyn.2  Akateemisia tutkimuksia journalistien puoluekannoista ei Suomessa ole tehty.

Ruotsin tilanteesta tiedetään enemmän. Sikäläisen journalistiliiton jäsentutkimuksen mukaan Ruotsin vihreät eli Miljöpartiet on toimittajien suurin suosikki 41 prosentin kannatuksellaan, vasemmistopuolueen ollessa toisella sijalla 15 prosentin kannatuksella. Vihreät mukaan luettuna vasemmiston kokonaiskannatus ruotsalaistoimittajien parissa oli yli 70 prosenttia. Vasemmistoenemmistö oli suurin Ruotsin yleisradiossa ja Ruotsin tv:ssä sekä suurten kaupunkien sanomalehdissä.3

Samankaltaisia tutkimustuloksia on saatu ainakin Saksassa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.

Arvoliberaali hegemonia

Vasemmisto ei kuitenkaan yksin dominoi mediakenttää, vaikka sen asema onkin monikertaisesti vahvempi kuin parlamenteissa. Maahanmuuttokysymyksen kannalta on oleellista, että sama kosmopoliittinen ajattelutapa yhdistää niin liberaalia keskustaoikeistolaisuutta kuin vasemmistoakin. Ne toimittajat, jotka eivät ole vasemmistolaisia, ovat tyypillisesti jonkin liberaalin porvaripuolueen kannattajia. Suomessa päätoimittaja- ja päällikkötasolla on Marko Hamilon siteeraaman Ilkka Ruostesaaren tutkimuksen mukaan kokoomuksella peräti 50 prosentin kannatus.4

expressen-sd-fimpTutkimuksista piirtyvä median poliittinen värikartta vastaakin varsin hyvin median sisällöistä välittyvää arvomaailmaa ja näkemyksiä, joissa arvoliberaaliin ja kosmopoliittiseen eetokseen yhdistyy talousliberaali ja EU-myönteinen konsensus. Suomessa, jossa vasemmiston asema toimituksissa on heikompi kuin Ruotsissa, valtamediassa näkee sentään vähemmän sellaista egalitaristista ja antirasistista kiihkoa, jota Ruotsissa ilmentävät etenkin iltapäivälehdet Aftonbladet ja Expressen.

Arvoliberaalien voimien suhteellinen yliedustus toimituksissa takaa kuitenkin kosmopoliittisille ja suvaitseville maahanmuuttonäkemyksille Suomessakin hegemonisen aseman, jota harvat toisinajattelijat toimituksissa eivät uskalla tai kykene haastamaan. Se, että tilanne on sama tai vielä pahempi niissä maissa, joiden mediaa suomalainen media seuraa ja jäljittelee, tukee ja vahvistaa tätä hegemoniaa. (Lisää hegemonian käsitteestä artikkelissani Antonio Gramscista.)

Hegemonian taustalla 1960-luvun uusvasemmistolainen liike

Kuinka valtamedian arvoliberaali hegemonia on sitten oikein muodostunut? Tähän kysymykseen on vaikea vastata tyhjentävästi etenkin, kun asiaa ei liene tutkittu. Joitakin huomioita voidaan silti esittää.

Yksi taustoittava tekijä on alan naisvaltaisuus. Naisten osuus vaihtelee median eri osa-alueilla hieman yli 50:stä 60 prosenttiin ja naiset ovat miehiä taipuvaisempia tukemaan vasemmistopuolueita. Tämä sukupuolinen vinouma äänestyskäyttäytymisessä on yleisesti tunnustettu ilmiö politiikan tutkimuksessa. Tulevaisuudessa naisten asema mediassa vain vahvistunee, mikäli alan opiskelijajakaumaa voi pitää enteenä tulevasta.5

Toinen syy on media-alan koulutuksen kulttuurimarxilainen hegemonia, joka ilmenee etenkin opintomateriaaleissa ja tieteenalan paradigmoissa. Tämä hegemonia ilmenee ja myös vahvistaa itseään valmistuvissa opinnäytetöissä, joiden pelkkiä otsikoita lukemallakin saa jo hyvän käsityksen vallitsevasta suuntauksesta.

Kolmas ja varmasti merkittävä syy lienee edellä mainitun kulttuurimarxilaisen hegemonian taustalla vaikuttavassa 1960-luvun uusvasemmistolaisessa liikkeessä, jonka vaikutuksesta länsimaiden koko poliittinen ilmapiiri muuttui arvoliberaaliin suuntaan. Kulttuurimarxilaiset piirit ovat journalistikoulutuksen lisäksi olleet dominoivassa asemassa tai ainakin vaikuttaneet merkittävästi tutkimuksen paradigmoihin yliopistojen humanistisissa, kasvatustieteellisissä ja valtiotieteellisissä tiedekunnissa 1960-luvulta alkaen. Koska yliopistot ja akateemiset piirit ovat merkittäviä mielipidejohtajia ja myös poliittis-taloudellisen eliitin rekrytointiväyliä länsimaisissa yhteiskunnissa, niillä on ollut suuri merkitys yhteiskunnallisen ilmapiiriin kannalta. Suomessa ja joissakin muissa maissa tätä kehitystä vahvisti myös 1970-luvun äärivasemmistolainen liike, joka pyrki tuolloin aktiivisesti soluttamaan yliopistoja, mediaa ja kulttuurialoja omilla jäsenillään ja omalla agendallaan. Vaikka taistolaisliike Suomessa kuihtuikin kokoon viimeistään 1980-luvulla, sen vaikutus tuntuu yhä. Entisistä taistolaisista ja heidän lapsistaan ovat monet nykyään Vihreiden kannattajia pyrkien siten edistämään pohjimmiltaan samoja arvoja.6

Verkottunut valta

Yhteiskunnassamme vallitseva ideologinen hegemonia on monitahoinen kudelma, jossa yliopistot ja korkeakoulut, media ja taidepiirit, poliittinen ja taloudellinen eliitti ovat monissa keskeisissä arvokysymyksissä löytäneet eräänlaisen konsensuksen ja tukevat ja vahvistavat toinen toistensa sanomaa ja mielipidejohtajuutta. Media ei elä siis tyhjiössä, vaan on muuhun yhteiskuntaan ja etenkin sen eliittiin kiinteästi vuorovaikutuksessa. Media luo ja ylläpitää vallitsevaa hegemoniaa, mutta on samalla sille alisteinen. Mikään media ei voi edes niin halutessaan haastaa vallitsevaa hegemoniaa joutumatta törmäyskurssille sen kanssa, ja kaupallisella medialla on tähän harvoin varaa.

Median omistussuhteiden merkitystä yleensä liioitellaan niin oikealla kuin vasemmallakin, sillä se on harvoin ratkaiseva tai edes merkittävä tekijä median sisältöjen kannalta. Omistussuhteiden vaikutusta mediasisältöön on tosin yleensä vaikea osoittaa vakuuttavasti. Esimerkiksi Rupert Murdochin mediaimperiumiin kuuluu sekä maahanmuuttoon melko kriittisesti asennoituvia sanomalehtiä (brittiläinen The Sun) kuin myös maahanmuuttoon äärimmäisen myönteisesti suhtautuvia lehtiä (esim. Wall Street Journal). Murdochin itsensä tiedetään olevan maahanmuuton innokas kannattaja. Toisaalta taas esimerkiksi amerikkalaisten tiedotusvälineiden voimakas Israel-myönteisyys muodostaa selvän kontrastin eurooppalaiseen mediakenttään verrattuna, ja siihen epäilemättä on osaltaan vaikuttanut juutalaisten laaja mediaomistus Yhdysvalloissa. Kuitenkaan tässäkään tapauksessa kyse ei ole pelkästään omistussuhteista, vaan mediat heijastelevat myös toimittajakuntansa ja yhteiskunnallisten eliittien näkemyksiä Israelin ja Lähi-idän kysymyksestä.

Internet on haaste vallitsevalle hegemonialle

Vallitsevan arvoliberaalin hegemonian haastaminen syrjäyttämisestä puhumattakaan on vaikeaa, muttei mahdotonta. Se on kuitenkin välttämätöntä, mikäli länsimainen kulttuuri ja eurooppalainen ihminen halutaan pelastaa. Internetin myötä mahdollisuudet siihen ovat onneksi paremmat kuin koskaan aiemmin. Vallitsevan hegemonian kannalta internet on jo itsessään haaste, koska se sallii ihmisten ilmaiseksi tai minimaalisin kustannuksin tuottaa kilpailevia mediasisältöjä ja välittää viestiään ilman median portinvartijoiden suodatusta tai eliittien hyväksyntää. Internet horjuttaa medioiden valtaa myös siten, että se nakertaa kaupallisen median rahoituspohjaa mahdollistamalla käyttäjilleen pääsyn laajaan maksuttomaan mediasisältöön. Oppositiovoimien olisi hyödynnettävä paremmin internetin tarjoamia mahdollisuuksia vallitsevan hegemonian haastamiseksi. Erityisesti kaupallisia ja markkinaehtoisia aloitteita tarvitaan lisää, jotta valtamedia voidaan haastaa ammattimaisesti ja riittävän rahoituksen turvin.

Mediaviikko 11.10.2010 ”Mediaviikon kysely: Toimittajista puolet vasemmistolaisia, puoluekanta vaikuttaa sisältöön.”
YLE uutiset 22.7.2012.
Journalisten 30.4.2012.
Hamilo, Marko: Punavihreä kupla. Perussuomalaiset ja media. Suomen Perusta 2015.
Nykänen, Niina: Naistoimittajien asema ja suomalaisen media-alan tasa-arvo 2010-luvulla. Metropolia-ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö, 2014.
Kontula, Anna: Taistolaisuus puberteettikapinasta takinkääntöön. Historiallinen aikakauskirja, 2004. 102. vsk, nro 2, s. 233-243.  Kontulan mukaan entiset taistolaiset äänestävät usein vihreitä (45 % vastanneista).