Maahanmuuton väitetään vaikuttavan suotuisasti talouskasvuun ja taloudelliseen hyvinvointiin. Tämä väittämä on noussut viime vuosina maahanmuuton puoltajien yhdeksi suosikkiargumentiksi. Kuten muutkaan kosmopoliittisten tahojen väitteet, ei tämäkään argumentti kestä kriittistä tarkastelua.

Suomessa maahanmuuton lisäämistä talouskasvun vauhdittamiseksi ovat esittäneet näkyvimmin kansantaloustieteilijä Juhana Vartiainen (kok) ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. Molemmat tahot ovat sentään muistaneet painottaa tarkoittavansa työperäistä maahanmuuttoa, josta siis nykyisessä Eurooppaa ravistelevassa pakolaistulvassa ei ole kysymys. Mediassa näitä asioita ei useinkaan ole maltettu olla sotkematta, vaan pakolaiskriisinkin yhteydessä puhutaan maahanmuuton suotuisista taloudellisista vaikutuksista.

On tietenkin selvää, että humanitaarinen maahanmuutto, jota siis turvapaikanhakijoina maahan tulevat edustavat, aiheuttaa merkittävästi enemmän kustannuksia kuin tuottoja lyhyellä aikavälillä. Tästä ei ole edes kiistaa, vaikka valtamedia pursuileekin juttuja siitä, kuinka vastaanottokeskukset ovat olleet piristysruiske sen ja sen kunnan taloudelle. Sanomatta yleensä jätetään, että taloudellinen piristysruiske on kaikissa näissä tapauksissa koostunut verovaroin kustannetuista uusista työpaikoista ja palveluostoista, joiden rahoitus on pois muista palveluista ja viime kädessä veronmaksajilta.

Liberalistiset taloustieteilijöiden puhe maahanmuuton hyödyistä nojaa varsin teoreettisiin lähtökohtiin. Teoriassa työperäinen maahanmuutto lisää talouskasvua, jos maahanmuuttajat oletuksen mukaisesti työllistyvät ilman, että samanaikaisesti maassa jo olevaa väestöä työnnetään kortistoon. Toisin sanoen, vain siinä tapauksessa, että maahanmuutto lisää työllisten määrää suhteessa työvoiman ulkopuoliseen väestöön, voidaan maahanmuuton sanoa lisäävän talouskasvua. Korkeapalkkaiset asiantuntijatehtäviin työllistyvät maahanmuuttajat kasvattavat taloutta enemmän, ja matalapalkka-aloille työllistyvät maahanmuuttajat vähemmän. Näin siis teoriassa.

Maahanmuuton ja taloudellisen vaurauden suhde on monimutkainen

Todellisuudessa maahanmuuton sekä taloudellisen vaurauden ja kasvun suhde on paljon monimutkaisempi. Taloustieteilijät eivät yleensä huomioi maahanmuuton seurausvaikutuksia muilla yhteiskunnan sektoreilla, joilla puolestaan on heijastusvaikutuksensa myös talouteen, ja se on jo paljon laajempi kysymys. Edellisessä artikkelissani käsittelin monikulttuurisuuden (monietnisyyden) vaikutusta yhteiskuntien taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Työikäisten määrän vähenemisen ja ns. eläkepommin ongelmaa maahanmuuttoon liittyen olen käsitellyt jo aiemmin. Keskityn siis tässä artikkelissa etsimään vastausta vain siihen, lisääkö maahanmuutto vastaanottajamaan taloudellista vaurautta vai ei.

Vastauksen löytämiseksi meidän tulee unohtaa lehdistössä eniten esillä olevat liberalistiset ekonomistit, omia intressejään vaalivat etujärjestöt ja ideologiset think-tankit, ja etsiä asiaan selvyyttä kansainvälisistä tilastotiedoista ja niiden vertailuista. Kansainvälisten vertailujen merkitystä on syytä painottaa, sillä yhden tai kahden maan tarkasteluun keskittyminen johtaa helposti harhaan. Valitettavasti riippumatonta tutkimusta, joka perustuu maailmanlaajuiseen vertailuaineistoon, on suhteellisen vähän.

Ottaen huomioon, että maahanmuutto on seurannaisvaikutuksineen hyvin monimuotoinen ja laaja-alainen kysymys kuten itse kansantalouskin, on selvää, että realistisen kokonaisarvion laatiminen sen taloudellisista vaikutuksista on hyvin vaikeaa. Jos maahanmuutolla on niin positiivisia taloudellisia vaikutuksia kuin valtamedioissa annetaan ymmärtää, täytyisi tämän kuitenkin jollakin tavalla näkyä, kun vertaillaan eri maita tilastollisesti.

Maailman maat

Maailman maat on väritetty väkilukuun suhteutetun siirtolaismääränsä perusteella siten, että tummemman sinisellä värjätyt maat omaavat suurimman siirtolaisväestön ja vaalemman sinisellä värjätyt puolestaan pienemmän. KUVA: Thebainer (Stephen Bain) / Creative Commons.

 

Ostovoimakorjattu bruttokansantuote (BKT) asukasta kohden. GNP (PPP) per capita.

Yllä olevassa kartassa sinipunertavalla sävyllä merkityt maat ovat ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella mitaten vauraimpia ja sinisen vaaleilla sävyillä värjätyt maat vähemmän vauraita. Kuva: Sbw01f / Creative Commons

Taloudellisen vaurauden ja maahanmuuton välillä ei ole yhteyttä

Kun kysymystä tarkastellaan tilastotietojen valossa ja koko maailman tasolla, ei taloudellisen vaurauden ja siirtolaisuuden välillä ole havaittavissa sen enempää korrelaatiota kuin kausaliteettiakaan. Jos kääpiövaltiot jätetään huomioimatta, suhteellisesti suurimmat siirtolaisväestöt ovat pienissä Persianlahden maissa: Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa, Qatarissa, Kuwaitissa ja Bahrainissa.1

Siirtolaiset ovat näissä maissa nimenomaisesti vierastyöläisiä, jotka työskentelevät yleisesti määräajan, ja palaavat sitten kotimaahansa perheensä luokse. Asiantuntijatehtävissä työskenteleviä lukuun ottamatta vierastyöläiset joutuvat tekemään työtä matalalla palkalla ja kehnoilla työehdoilla. Kysymys on siten hyvin erilaisesta siirtolaisuudesta kuin esimerkiksi Euroopan ja pääosin myös Yhdysvaltojen kohdalla. Vaikka alueen maat eittämättä hyötyvät siirtotyöläisten matalista palkoista ja tarvitsevat ulkomaisia asiantuntijoita kotimaisen vajeen paikkaamiseksi, olisi silti naurettavaa väittää, että alueen maiden vauraus perustuu maahanmuuttoon. Kaikkien näiden maiden vaurauden pohja on öljy. Maahanmuuton ja talouden syy-seuraus-suhde on siis näiden maiden kohdalla täsmälleen päinvastainen kuin liberalistiset taloustieteilijät väittävät. Öljyn luoman vaurauden varaan rakennettu talous on luonut valtaisen työvoiman kysynnän, jota paikkaamaan on haalittu siirtolaistyövoimaa.

Persianlahden öljyvaltioiden lisäksi eniten siirtolaisia suhteessa väkilukuun on Jordaniassa, Sveitsissä, Australiassa, Israelissa, Uudessa-Seelannissa, Gabonissa ja Kazakstanissa – tässä järjestyksessä. Kyseessä on varsin kirjava joukko valtioita, joista toiset ovat vauraita maita, toiset taas vähemmän vauraita. Gabon ja Kazakstan ovat toki oman alueensa mittapuulla vauraita valtioita, mutta niidenkin vaurauden lähteenä ovat fossiiliset polttoaineet kuten öljy. Tästäkään maajoukosta ei siis voida päätellä maahanmuuton luovan vaurautta. Ainakin Gabonin ja Kazakstanin osalta kausaliteetti on samalla tavoin käänteinen kuin Persianlahden öljymaiden osalta.2

Maahanmuuttajien puute kertoo lähinnä vähäisistä vetovoimatekijöistä

Entäpä miten on toisin päin? Syökseekö maahanmuuttajien puute maat köyhyyteen ja toivottomuuteen? Katsotaanpa. Vähiten siirtolaisia suhteessa väkilukuun on tilastojen mukaan Kiinassa, Indonesiassa ja Vietnamissa, joissa kussakin siirtolaisia alle 0,1 prosenttia väestöstä. Siirtolaisia on häviävän vähän myös Kuubassa, Burmassa, Pohjois-Koreassa, Afganistanissa, Eritreassa ja Somaliassa.3 Tämä lienee itsestään selvää, sillä kukapa haluaisi siirtolaiseksi maahan, joka on sisällissodassa, tai jossa on muuten vain kurjaa. Mainittakoon tässä yhteydessä, että edellä mainitut maat Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta lukeutuvat kaikki maailman monietnisimpiin valtioihin.

Sodasta, levottomuuksista, kuivuudesta tai karusta diktatuurista kärsivät maat ovat luonnollisestikin niitä, joissa on vähiten siirtolaisväestöä, mutta kukaan tuskin väittää näiden maiden ahdingon johtuvan siirtolaisväestön puutteesta.

Vähän siirtolaisia omaavien maiden listalla on myös liikaväestöstä kärsiviä maita sekä muita sellaisia maita, joista ennemminkin lähdetään siirtolaisiksi kuin joihin muutetaan. Euroopassa näihin lukeutuvat monet Itä-Euroopan maat kuten vaikkapa Puola, Romania ja Unkari. Näidenkään maiden suhteellisesti vähäisempi vauraus ei tietenkään johdu maahanmuuton puutteesta, vaan nimenomaisesti vaurauden puute on johtanut vähäisempään maahanmuuttoon. Kysymys on siis vetovoimatekijöiden vähäisyydestä.4

Jos taas suunnataan huomio kehittyneisiin maihin, huomataan, että vähiten siirtolaisia on Japanissa (2,9 %) ja Etelä-Koreassa (1,3%).5 Näissä maissa siirtolaiset ovat lähinnä asiantuntijatyötehtävissä työskenteleviä ja tilapäisesti maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Näiden maiden vaurautta ei ole siis ainakaan rakennettu siirtolaisväestöllä. Mainittakoon sekin, että molemmat maat ovat lisäksi etnisesti kaikkein homogeenisimpiä maita maailmassa.

Talouskasvulla ja maahanmuutolla ei ole kausaalisuhdetta

Vielä on jäljellä kysymys talouskasvun ja maahanmuuton välisestä suhteesta. Koska Suomi on jämähtänyt viime vuosina nollakasvuun ja paljon maahanmuuttajia vastaanottanut Ruotsi pärjää paremmin, päättelevät hätäisimmät Suomenkin tarvitsevat enemmän maahanmuuttajia taloutensa vauhdittamiseksi. Lisääkö maahanmuutto talouskasvua eli bruttokansantuotteen kasvua asukasta kohti?

Liberalistisilla taloustieteilijöillä on teoreettiset mallinsa, mutta jotta maahanmuuton voisi sanoa lisäävän talouskasvua, täytyisi sellaisesta olla näyttöä myös reaalimaailmassa. Kansantalouden kasvulukujen vertailu maittain on hankalaa, koska saman maankin kasvuluvut vaihtelevat monista eri syistä johtuen kovastikin. Vertailussa olisi huomioitava siis myös pitkän aikavälin tarkastelu.

Jos jälleen kerran tarkastellaan kansainvälisiä tilastoja ja vertaillaan maita keskenään, on mahdotonta löytää mitään positiivista korrelaatiota maahanmuuton ja talouskasvun välillä. Itse asiassa, viime vuosina nopeimmin kasvavien kansantalouksien kärkijoukossa komeilevat maat lukeutuvat niihin, jotka ovat ottaneet vastaan vähiten siirtolaisia. Näihin lukeutuvat Kiina, Vietnam, Intia, Indonesia ja sekalainen joukko muita Aasian maita. Euroopan maista kansantalous on viime vuosina (2001-2010) kasvanut nopeimmin Puolassa, Valko-Venäjällä ja Albaniassa. Nämäkään maat eivät ole tunnetusti maahanmuuton kohdemaita. Vauraista (OECD-) maista kansantalous on puolestaan kasvanut samalla tarkastelujaksolla nopeimmin Etelä-Koreassa, joka kuuluu vähiten siirtolaisia väkilukuunsa nähden vastaanottaneiden maiden kärkijoukkoon. Mainittakoon, että Etelä-Koreassa väestön ikääntyminen on suurempi ongelma kuin meillä. Seuraavaksi nopeiten samalla aikajaksolla kansantalouttaan kasvattaneiden maiden Suomen, Saksan ja Itävallan siirtolaisväestön määrässä on puolestaan suuria eroja.6

Suomen ja Ruotsin taloudellisen kehityksen eroja ei voi selittää maahanmuutolla

Entä onko Ruotsin avoimempi siirtolaispolitiikka johtanut suurempaan taloudelliseen kasvuun kuin Suomessa, jossa siirtolaispolitiikka ja maahanmuutto on ollut viime vuosiin asti rajoitetumpaa? Parin viime vuoden lukujen vertailu olisi mieletöntä, mutta jotta suurempi maahanmuutto olisi kiihdyttänyt Ruotsin kansantalouden kasvua, tämän pitäisi näkyä myös pitkällä aikavälillä tilastoissa. Alla olevaan taulukkoon7 on merkitty Suomen ja Ruotsin kansantalouksien kasvuluvut viisivuotiskausittain alkaen vuodesta 1961, jolloin Ruotsi oli jo maahanmuuton vastaanottajamaa.

Maahanmuutto ja talous_table

Kuten taulukosta käy ilmi, on Suomen kansantalous kasvanut Ruotsia nopeammin kaikilla paitsi kahdella tarkastelujaksolla. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että Ruotsi ei näytä ainakaan taloutensa kasvulukujen valossa hyötyneen avoimesta maahanmuuttopolitiikastaan.

Työperäinenkään maahanmuutto ei vaikuta merkittävästi talouteen

Kaiken edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että maahanmuutolla ei ole vastaanottajamaan talouden kannalta merkittävää vaikutusta, paitsi humanitaarisen maahanmuuton eli pakolaisten osalta, jolloin vaikutus on ainakin lyhyellä aikavälillä negatiivinen. On kuitenkin todettava, että tämä huomio pätee suurelta osin myös työperäisen maahanmuuton kohdalla. Toki myönnän, että tällainen tilastojen kansainvälinen suora vertailu ja erilaisten maiden rinnakkain asettelu on karkea ja epätarkka keino tehdä päätelmiä siirtolaisuuden ja talouden vuorovaikutuksesta, mutta osin myös akateeminen tutkimus on päätynyt samaan lopputulokseen: esimerkiksi Sorbonnen yliopiston taloustieteen tiedekunnan pidemmän aikavälin vertailututkimus OECD-maista (Immigration and economic growth in the OECD countries 1986-2006) ei näe maahanmuuton vaikuttavan taloudelliseen kehitykseen juuri lainkaan.8

Kun liberalistiset taloustieteilijät ovat näkevät korrelaation siirtolaisuuden ja taloudellisen vaurauden välillä, he väittävät jälkimmäisen olevan edellisen syytä. Edellä esitettyjen seikkojen valossa, todennäköisimmin oikea tulkinta olisi käänteinen: Vauraus on maahanmuuton syy, ei seuraus.

Nykyajan liberaalille hegemonialle on luonteenomaista nähdä ihmiset pohjimmiltaan samanlaisina kuluttajakoneina ja tuotantohyödykkeinä sekä tarkastella yhteiskuntaa ja maailmaa taloudellisen toiminnan kautta. Tämä on osaltaan johtanut länsimaiden nykyiseen henkiseen lamaan ja sivilisaatiokriisiin, ja maahanmuuton tarkastelu pelkästään sen taloudellisten seurannaisvaikutusten kautta on osa tätä epätervettä kehitystä. Ohjaamalla keskustelua talouteen liberaali hegemonia pyrkii käymään maahanmuuttokeskustelua omilla ehdoillaan. Olen kuitenkin mielestäni osoittanut, että maahanmuuton puolesta esitetyt taloudelliset argumentit ovat vähintäänkin kyseenalaisia – ja osin suorastaan valheellisia. Tämän ymmärtäminen osoittaa osaltaan liberaalin hegemonian onttouden ja valheellisen luonteen.

Lähteet:

1 Wikipedia: List of countries by immigrant population
2 sama
3 sama
4 sama
5 sama
6 List of countries by GDP (real) per capita growth rate
7 sama
8 Ekrame Boubtane, Jean-Christophe Dumont, Christophe Rault. Immigration and economic growth in the OECD countries 1986-2006. Documents de travail du Centre d’Economie de la Sorbonne 2013.13R – ISSN : 1955-611X – Version re.. 2013.